Ex-rikollispomo Lauri "Late" Johansson esittää kovia väitteitä huumepoliisin toiminnasta tuoreessa haastattelussa. Johanssonia haastateltiin Yle Puheen Ex-jengipomo Keijo Vilhusen elämä - radio-ohjelmassa. Jakso ajetaan ulos tänään perjantaina.
Johansson väittää, että kaksi poliisia Helsingin huumerikosyksiköstä olisi tarjonnut hänelle sopimusta.
– Kun myyn vain pilveä, niin saan myydä vapaasti kenenkään estämättä, kunhan vain hoidan heille (huumepoliisille) kerran kuussa isot takavarikot aseita tai kamaa enkä koske koviin aineisiin, hän väittää.
Toinen mainituista tilanteista sattui Johanssonin mukaan Hotelli Hesperian yökerhossa. Hän kertoo huumepoliisien olleen viettämässä pikkujouluja, kun eräs poliiseista oli lähestynyt Johanssonia yllättäen.
– Yksi lähestyi minua, antoi kotinumeronsa ja sanoi, että ”soita, Late, tavataan tuolla puistossa pipot päässä”, Johansson sanoo.
Lue myös: Kolmoismurhaaja Late Johanssonia kuullaan Aarnion todistajana Vuosaaren palkkamurhatapauksessa – ex-rikollispomo kavahti ovelle ilmaantunutta haastemiestä: "Perhana kun säikähdin!"
Johansson väittää sanoneensa, että ei ole tekemisissä huumeiden kanssa.
Tähän kyseinen poliisi totesi Johanssonin mukaan, että Helsingin huumepoliisin entinen johtaja on ”vain keulakuva” ja ”he hoitavat näitä isoja juttuja”.