Ex-F1-moguli Bernie Ecclestonelta raju väite: "Tummaihoiset ovat monesti rasistisempia kuin vaaleaihoiset"

Pitkään Formula 1 -sarjan oikeudet omistanut Bernie Ecclestone lataa varsin erilaisen kannanoton aiheeseen, joka on ollut pinnalla viime viikkojen ja kuukausien ajan. Ecclestone väittää, että tummaihoiset ihmiset ovat yleensä rasistisempia kuin vaaleaihoiset.

Kannanotot tulivat ilmi CNN:n haastattelussa.

89-vuotiaan Ecclestonen mukaan esimerkiksi F1:ssä ”kukaan ei ole edes ajatellut asiaa aiemmin”. Tällä Ecclestone viittaa rasismiongelmiin.

– Kaikki ovat vain keskittyneet voittotaistoihin ja löytämään lisää rahaa sponsoreilta. Millään muulla ei ole ollut väliä, Ecclestone sanoo.

Vaikka Ecclestone kehuu F1-sarjan kuusinkertaisen maailmanmestarin Lewis Hamiltonin työtä Black Lives Matters -kampanjassa, Ecclestone ei usko, että rasismikeskustelulla on suurta merkitystä F1-sarjan sisällä.

– Tuo saa ihmiset miettimään, että mikä on tärkeämpää. Ja minusta tämä koskee ihan kaikkia. Ihmisten pitäisi ajatella, että mitä sitten jos joku on jotain muuta kuin vaaleaihoinen. Tummaihoisten pitäisi ajatella samalla tavalla vaaleaihoisista. Monesti tummaihoiset ovat rasistisempia kuin valkoihoiset, Ecclestone väittää.

CNN:n haastattelussa Ecclestone ei pystynyt antamaan konkreettisia todisteita väitteelleen. Ex-F1-pomo viittasi vain siihen, miten ”hän on nähnyt asian vuosien saatossa”.

F1:n omat rasismiongelmat nousivat esille, kun sarjan ainoa tummaihoinen kuljettaja Hamilton sanoi, että hän on kärsinyt rasismista koko formulauransa ajan.

Ecclestone sanoo yllättyneensä tästä.

– Luulin, ettei hän ole ottanut tuota tosissaan. Luulin, ettei tuo vaikuta häneen.

– Olen myös yllättynyt, jos kukaan F1:ssä on kokenut huolta tästä asiasta. Mielestäni iso massa on se, jonka pitää alkaa miettiä kantaansa, Ecclestone sanoi rasismiin liittyen.

– Rehellisesti sanottuna en usko, että ihmiset ovat olleet vuosien varrella niin kovin huolissaan. Heidän olisi pitänyt olla. Ei ole mikään tekosyy, että on liian kiireinen tekemään päivittäisiä asioita ajatellakseen jotain, joka ei suoraan vaikuta heihin. Tuo todennäköisesti vaikuttaa meihin kaikkiin. Ei aina vain suoraan.

Lue myös:

    Uusimmat