EU tehostaa taas lintuinfluenssan vastaisia toimia

EU kehottaa välttämään raakojen kananmunien syömistä. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole todisteita siitä, että tauti voisi tarttua ruuan välityksellä. Elintarviketeolliisuusliiton johtaja Lea Lastikka kertoo MTV3:n uutisille, että EU:n kananmunasuositus kuulostaa erikoiselta.

EU:n elintarviketurvallisuutta valvova virasto suosittelee välttämään raakojen kanamunien ja raa'an linnunlihan syömistä. Suosituksella pyritään välttämään lintuinfluenssan tarttumista linnusta ihmiseen.

Toistaiseksi ei kuitenkaan ole todisteita siitä, että lintuinfluenssa voi tarttua ruuan välityksellä. Myös taudin tarttuminen linnusta ihmiseen on harvinasta.

Elintarviketeolliisuusliiton johtaja Lea Lastikka kaipaa lisätietoja EU:n suosituksesta.

- Se kuulostaa hieman erikoiselta, että suositus tulee nyt tässä vaiheessa. Siitä täytyy saada tietää perusteet, että onko heillä riittävästi todisteita asiasta, ja onko nämä perusteet muuttuneet, sillä tähän asti viranomaiset ovat nimenomaan tähdentäneet sitä, että tauti siirtyy ainoastaan sairaasta eläimestä, Lastikka toteaa MTV3:n uutisille.

EU on jo kieltänyt lemmikkilintujen tuonnin EU-maiden ulkopuolelta lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi.

Eilen löydettiin ensimmäiset epäilyt lintuinfluenssasta Saksan alueelta. Kahdessa maan länsiosasta löydetystä muuttolinnussa havaittiin merkkejä lintuinfluenssasta. Saksalaisviranomaisten mukaan toistaiseksi ei ole tietoa siitä, mikä virus linnut tappoi.

(MTV3)

(Huomenta Suomen uutiset 26.10.2005)

Lue myös:

    Uusimmat