EU pitää sars-kokouksen

EU-maat kokoontuvat ensi viikolla Brysseliin ylimääräiseen kokoukseen keskustelemaan sarsiin liittyvistä kysymyksistä.

Vaikka sars-tilanne on monissa EU-maissa WHO:n mukaan tasaantunut, unionimaiden terveysministerit halutaan nyt koolle pohtimaan yhteisiä sarsiin liittyviä menettelytapoja. EU-maissa oli tähän päivään mennessä raportoitu kaikkiaan 31 todennäköisestä sars-tapauksesta.

Suomesta tiistaina järjestettävään ylimääräiseen kokoukseen osallistuu peruspalveluministeri Liisa Hyssälä. Ministerien on määrä tavata myös Maailman terveysjärjestön (WHO) pääsihteeri Gro Harlem Brundland. Norjalainen Brundland puhuu Brysselissä sars-oireyhtymästä myös muun muassa terveysasioista vastaavan EU-komissaarin David Byrnen kanssa.

EU on perustamassa erityistä sars-asiantuntijaryhmää vastaamaan nopeasti sarsin aiheuttamiin haasteisiin. Ryhmään kutsutaan eri alojen asiantuntijoita useista EU-maista. Suomi kannattaa myös vireillä olevan EU:n tartuntatautikeskuksen perustamista.

Myös Suomi on sosiaali- ja terveysministeriön mukaan varautunut tartuntoihin ohjeistamalla hoitohenkilökuntaa ja informoimalla matkailijoita. Sairaalat ovat niin ikään alkaneet nostaa sars-valmiuttaan.

EU:lla on jo oma tartuntatautiverkostonsa, joka seuraa ja tilastoi tartuntatautitilannetta unionin alueella ja raportoi havainnoista EU-maihin. Verkostolla ei kuitenkaan ole toimivaltaa jäsenmaissa, eikä unionilla ole esimerkiksi yhtenäisiä matkustusrajoituksia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat