EU ei toivo Montenegron itsenäistymistä

Montenegron ja Serbian neuvotteluille Jugoslavian liittovaltion uudistuksista EU toivoo menestystä, sanoo ulkoministeri Tarja Halonen. Halosen mukaan EU:n kannalta Montenegron itsenäistyminen ei ole toivottavaa.

Neuvottelujen alkutilannetta selvitti presidentti Milo Djukanovic, joka tapasi Suomessa myös presidentti Martti Ahtisaaren ja pääministeri Paavo Lipposen. Djukanovic kertoi Haloselle toivovansa EU:n pian purkavan pakotteita Montenegroa vastaan.
Presidentti odotti tuloksia ensi viikon maanantaina alkavasta EU:n ulkoministerikokouksesta, jossa Halonen on puheenjohtajana.

-Haluamme eroon pakotteista, jotka maatamme vastaan on määrätty Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevicin taantumuksellisen politiikan johdosta, Djukanovic sanoi.
Halonen piti mahdollisena, että pakotteita voidaan vähentää, esimerkiksi siten että puretaan sotatilan aikana määrättyjä pakotteita. Näitä ovat muun muassa öljynvientikielto ja lentokielto.

Esillä on myös mahdollisuus suunnata pakotteita toisin, että ne vähentäisivät demokraattisen Montenegron kärsimiä vahinkoja, Halonen kertoi.
-Keskustelemme siitä, miten pakotteita voidaan suunnata niin, että ne tukevat alueen demokratisoitumista, Halonen sanoi. Muusta tuesta Montenegrolle on vielä aikaista puhua, Halonen arvioi.

Serbian opposition yhdistyttävä

Djukanovic totesi, että neuvottelut Serbian kanssa ovat vasta aluillaan. Tällä hetkellä osapuolina ovat liittovaltion parlamentin puolueryhmät, ja vasta kuun lopulla aloitetaan varsinaiset neuvottelut valtioiden välillä.
Tilannetta mutkistaa se, että hallituspuolueet Montenegrossa eivät ole hankkeesta yksimielisiä. Sosiaalidemokraatit haluaisivat jättää neuvottelut väliin ja siirtyä suoraan kansanäänestykseen itsenäisyydestä.

-Kaikki kolme hallituspuoluetta ovat kuitenkin samaa mieltä siitä, että suhdettamme Serbiaan on uudistettava, Djukanovic painotti. Montenegro vaatii suurempaa tasa-arvoa Jugoslavian osana, sekä oman ulko- ja rahapolitiikan hallintaa. Montenegrolaiset haluavat myös estää Jugoslavian armeijan käytön Serbian tahdon ajamiseksi läpi Montenegrossa.
-Ellei Serbia hyväksy vaatimuksiamme, käytämme perustuslaillista oikeuttamme ja järjestämme kansanäänestyksen itsenäisyydestä, Djukanovic sanoi.

Djukanovic oli toiveikas, että Serbian hajanainen demokraattinen oppositio voi saada voimansa koottua - tämä on hänen mukaansa opposition ainoa mahdollisuus syöstä Milosevic vallasta demokraattisissa vaaleissa. Presidentti vakuutti, ettei hän pelkää Belgradin vastaiskua, jos itsenäisyyttä lähdetään tavoittelemaan.
-Olisi ollut helpompi olla hiljaa ja niellä nöyryytykset edeltäjieni tapaan. Mutta katsoin olevani vastuussa Montenegron kansalle, Djukanovic selvitti.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat