Koiran ja lasten yhteiselo vaatii joskus vanhemmilta töitä ja ymmärrystä. Irvistely, vaaniminen ja jopa murina ovat itsensä uhatuksi tuntevan koiran varoituskäytöstä, josta sitä pitäisi ennen kaikkea kiittää. Eläintenkouluttajan mielestä edes näykkäisy ei vielä tarkoita, että koirasta pitäisi välttämättä luopua. Konfliktien estäminen on vanhempien vastuulla.
Ensin huojentava tieto: yleensä lapsiperheissä menee koiran kanssa kaikki ihan hyvin.
Jos ongelmia tulee, niitä ilmenee muita useammin perheissä, joissa koira on tullut taloon ennen lasta.
– Lapsen tulo on aikuiselle koiralle ihan valtava muutos arkeen ja rutiineihin. Yhtäkkiä se ei olekaan siinä se ainoa. Dynamiikka muuttuu merkittävästi, ja sen tietysti kuuluukin muuttua, kun perheeseen syntyy vauva, eläintenkouluttajan ammatti- ja erikoisammattitutkinnon suorittanut Noora Tihtonen kertoo.
Aikuisella koiralla voi myös olla sellaisia yksilöllisiä ominaisuuksia tai piileviä haasteita, jotka lapsen läsnäolo nostaa esiin. Esimerkiksi vartioimistaipumus on lapsiperheessä haastava luonteenpiirre.
– Se tarkoittaa, että koira haluaa pitää ruoat, lelut, sohvat ja omistajan huomionkin itsellään. Tällaista käyttäytymistä voi olla millä tahansa rodulla, Tihtonen sanoo.
Potentiaalinen haaste on myös koiran korkeaenergisyys.
– Jos koira on poikkeavan energinen eikä enää vauvan syntymän jälkeen saa samalla tavalla huomiota ja harrastukset taukoavat, sen energia alkaa kohdistua väärin.
Toisaalta ongelmia voi aiheuttaa myös se, että koira on jo vanha ja väsynyt. Iäkkäällä koiralla on todennäköisemmin särkyjä, kipuja sekä kuulo- ja näköongelmia. Mitä enemmän terveyshaasteita, sitä herkemmin tulee ongelmia.
– Koira ei esimerkiksi välttämättä ehdi ajoissa nähdä tai kuulla lähestyvää lasta. Tai sitten se säikähtää niitä kovimpia ääniä, joita vielä kuulee. Kivut taas monesti provosoivat vartioimista, puolustautumista ja aggressiivisuutta, Tihtonen selittää.
Lue myös: Voiko koira kuolla vanhuuteen rauhassa kotonaan? Nämä ovat ennusmerkkejä lähestyvästä lopusta
Lapsille tyypillinen käytös on koirista uhkaavaa
Koiran näkökulmasta lapsi on tiettyyn ikään asti hyvin arvaamaton.
– Vauvat päästävät kovia ääniä ja heiluttelevat raajojaan vauhdikkaasti. Taaperot lähtevät liikkeelle, tulevat kohti ja tarttuvat vaistomaisesti kovaa kiinni karvoista eivätkä päästä irti. Leikki-ikäistenkin liikkuminen on vielä huojuvaa ja äkkipikaista, ja he saattavat lähteä yhtäkkiä kiljuen juoksemaan, Tihtonen sanoo.
Myös lasten tapa tuijottaa suoraan kohti on koirasta uhkaavaa.
– Koira ei pysty ymmärtämään tällaista käytöstä. Siinä yhdistyy paljon koiralle luontaisesti uhkaavia elementtejä, Tihtonen sanoo.
Lue myös: Asiantuntijan vinkeillä koira voi hyvin lapsiperheessä – "Tämä pitää tehdä lapsille tosi selväksi"
Suurin osa koirista väistää lapsia, tarkkailee heitä etäältä ja lopulta tottuu heihin. Nuorilla koirilla se käy yleensä nopeammin, koska ne ovat sopeutuvaisempia eivätkä etenkään jo pentuina lapsiperheeseen tultuaan edes tiedä muusta.
Jotkut koirat tarvitsevat sopeutumiseen apua. Niille pitää antaa tilaa, ja siinä hyviä apukeinoja ovat lapsi- tai koiraportit.
– Portin avulla koira saa lapseen sen verran etäisyyttä, ettei se koe sellaista uhkaa, johon sen tarvitsisi reagoida voimakkaasti.
– Tietenkin lapsen lähelläoloon voi liittää myös palkkioita. Eli annetaan taskusta nameja ja rapsutellaan niin, että siinä on mukava olla, Tihtonen vinkkaa.
Lue myös: Koiran dementia näkyy sen käytöksessä: "Voi vaikuttaa siltä, että se on vähän sekaisin"
"Murisemisesta kuuluu kiittää ja kehua"
Konfliktien välttämiseksi koiran omistajan tulee havainnoida merkkejä, joita eläin antaa epämukavasta tai uhatusta olostaan. Yksi sellainen on, että koira väistelee lasta huomattavasti.
– Koira saattaa ensin lähestyä lasta, mutta sitten lapsi tekee jonkin liikkeen tai äänen, josta eläin selkeästi hämmentyy tai pelästyy. Sitten se peruuttaa ja ehkä poistuu paikalta kokonaan.
Myös jäykistyminen kertoo, että koira tuntee olonsa uhatuksi. Jäykistyvän koiran lihakset ja ilme muuttuvat kireiksi. Se saattaa tuijottaa lasta suoraan ja intensiivisesti tai vaihtoehtoisesti välttää suoraa kontaktia lapseen eli vilkuilla vain sivusilmällä tai päätä käännellen.
Jos tilanne ei niin sanotusti laukea, ensimmäisten merkkien jälkeen koira voi alkaa irvistellä ja murista. Tällöin monien vanhempien luontainen reaktio on suuttua koiralle ja torua sitä.
– On tosi tavallista, että ihmiset älähtävät, kieltävät, poistavat koiran paikalta, jopa tukistavat sitä. Se on siinä mielessä väärin tehty, että siinä tulee rangaistua koiran varoituskäytöstä. Varoituskäytös kyllä poistuu systemaattisesti ja toistuvasti rankaisemalla, mutta itse ongelma ei poistu. Koirasta ei tule lapselle parempaa kaveria, kun sitä kielletään murisemasta. Päinvastoin.
Murinaan pitää totta kai reagoida, mutta täysin toisella tavalla kuin tuohtunut vanhempi ehkä ajattelisi.
– Sitä pitää kiittää ja kehua, Tihtonen sanoo.
Varoituskäyttäytyminen on koiran keino ilmaista, että sitä ahdistaa tai pelottaa.
– Ehkä se on jo vähän vanhempi ja särkyinen koira tai kipeä johtuen sairaudesta, jota ei välttämättä ole vielä edes huomattu. Tai ehkä ei ole tajuttu, että se suojelee lähestyvältä lapselta jotain omaa resurssiaan, kuten puruluuta, lelua tai lepopaikkaansa sohvalla.
Tihtonen korostaa, että tällaisissa tilanteissa on tavallista ja yksinomaan hyvä asia, että koira varoittaa lasta.
– Irvistely, muriseminen, jäykistyminen ja näykkäisy ovat kaikki varoituskäytöstä, jolla koira yrittää kertoa ahdistuksestaan. Niin kauan kuin tilanne ei ole mennyt niin pitkälle, että koira olisi hyökännyt, lähtisin ennemmin kiittämään sitä.
Vanhempien tehtävä on huolehtia, että tilanne myös päättyy.
– Viedään vaikka lapsi eri huoneeseen tai pyydetään neutraalisti koira eri tilaan. Rauhoitetaan tilanne ja vahvistetaan koiran kokemusta siitä, että sen kannatti varoittaa, Tihtonen sanoo.
– Vaarallisimpia koiria ovat ne, joita on rankutettu kovalla kädellä suuttumalla, kieltämällä, hermostumalla ja fyysisiä otteita käyttämällä. Eli koiran omat keinot varoittaa tilanteesta on rangaistu pois, mutta itse ongelmaa taustalla ei ole korjattu. Joku päivä voi sitten käydä niin, että ihmetellään, "miten se koira nyt noin yhtäkkiä puri – eihän se ole ennenkään purrut".
Lue myös: Labradorinnoutaja Peppi on autistiselle Helmille korvaamaton apulainen – tällainen on Suomen ensimmäinen sosiaalisen tuen koira
Näykkäisy ei ole sama kuin puraisu
Entä sitten, jos tilanne etenee näykkäisyyn tai puremiseen? Onko koirasta silloin ehdottomasti luovuttava?
– Ne tilanteet eivät ikinä ole ihan niin mustavalkoisia, Tihtonen vastaa.
Ensinnäkin Tihtonen korostaa, että näykkäisyn ja puremisen ero on iso.
– Törmään työssäni aika usein siihen, että näykkäisystä puhutaan puremisena. Aina, jos minulta apua hakeva sanoo koiran purreen, kysyn: tuliko haava, tuliko hampaanreiät, tuliko verta? Jos ei tullut verta, koira on vielä pystynyt säätelemään karkoituseleen voimakkuutta. Sen ei ole tarvinnut puolustautua viimeiseen keinoon asti.
– Näykkäisystä on kyse silloin, kun iho ei mene rikki. Se ei ole suora hyökkäys vaan varoitus, koska jokainen koira voi kyllä halutessaan purra.
Lue myös: Koira jahtaamassa häntäänsä ei ole aina merkki leikkisyydestä – tässä vaiheessa eläinlääkäriin
Mikäli koira sen sijaan on purrut vertavuotavat haavat tai ei ole irrottanut otettaan lapsesta ennen aikuisen väliintuloa, tilanne on jo vakavampi. Sekään ei silti Tihtosen mielestä ole aina ehdoton merkki siitä, että koirasta on luovuttava sillä sekunnilla.
– Nämä ovat perhe- ja koirakohtaisia asioita. Miten paljon ollaan vielä valmiita näkemään aikaa ja vaivaa luottamuksen palauttamisen ja yhteisen elämän eteen?
– Harvoin se tilanne on ihan täysin menetetty. Melko usein kuitenkin nimenomaan lapsiperheessä näissä tilanteissa on turvallisuuden varmistamiseksi päädytty siihen, että koira menee joksikin aikaa hoitoon tilanteen rauhoittamiseksi, koira vaihtaa kotia tai lähtee viimeiselle matkalleen eläinlääkäriin.
Tihtonen muistuttaa, että yleensä puremisen taustalla on se, ettei koiran varoituseleitä ole pitkään aikaan huomioitu, otettu tosissaan tai siedetty rankaisematta.
– Kieltojen jälkeen ehkä ajatellaan, että nyt se lopetti sen murisemisen, hyvinhän tämä etenee! Kunnes sitten yhtäkkiä tuleekin tilanne, jossa koiran on pakko koventaa otteita, koska se ei muuten tule kuulluksi.
Hälyttävimpiä tapauksia ovat Tihtosen mielestä ne, joissa koira on purrut jo useita kertoja tietynlaisissa tilanteissa. Silloin kynnys purra uudestaan madaltuu koko ajan.
– Asioita on melko usein mennyt pieleen jo kuukausien ajan tai pidempään.
Pureminen voi johtua myös siitä, että koira on sairas. Työssään Tihtonen lähtee selvittämään puremistapauksia aina niin, että koira viedään ensin eläinlääkärin tutkimuksiin.
– Etenkin äkillisissä ja radikaaleissa muutoksissa koiralla on kyllä jokin iso hätä. Jos koira ei ole koskaan ennen edes irvistänyt tai murissut ja sitten se yhtäkkiä puree, se on todennäköisesti kipeä.