Espanjan ja Ranskan valtionlainat hyvin kaupaksi

Espanja ja Ranska ovat onnistuneet valtionlainojen huutokaupoissaan odotettua paremmin.

Espanjan lainat menivät erittäin hyvin kaupaksi, vaikka maa joutuikin maksamaan lyhyistä, 3-5-vuotisista lainaeristä korkeampaa korkoa kuin edellisissä huutokaupoissa. Korot liikkuivat 5,2-5,5 prosentin tuntumassa, kun ne aiemmissa huutokaupoissa pysyttelivät noin 3,6-4,8 prosentissa.

Ranska puolestaan sai myytyä 10-15-vuotisia lainoja aiempaa matalammin koroin, kun taas 30-vuotisten korot hieman nousivat. Ranska maksoi nyt 10-vuotisista noin 3,2 prosenttia ja 30-vuotisista liki 4 prosenttia.

Maiden onnistuminen lainakaupoissaan rauhoittaa pelkoja siitä, että yhä useamman EU-maan lainamenot riistäytyvät pian käsistä tai etteivät sijoittajat enää luota valtionlainoihin. Äskettäin jopa vahvimpana maana pidetyllä Saksalla oli vaikeuksia saada valtionlainojaan kaupaksi.

Aiemmin tällä viikolla Italia joutui maksamaan kolmen vuoden lainoista huutokaupassa ennätykselliset, lähemmäs 8 prosentin korot. Eräänlaisena kauhurajana on pidetty 7 prosentin tasoa, jonka jälkeen Kreikka, Portugali ja Irlanti hakivat EU-maiden ja kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n apua.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat