Esimakua Nissanin uudesta Notesta
Nissan on julkistanut ensimmäiset kuvat uudista Notesta, joka esitellään Euroopassa ensi vuonna.
Japanin markkinoille tarkoitettu täysin uusi Note antaa esimaksua siitä, miltä Nissanin pienen maailmanauton Eurooppa-versio tulee näyttämään. Uuden Noten tuotanto alkaa Euroopassa vasta ensi vuonna.
Aiempi Note-ennakko nähtiin tänä vuonna Geneven autonäyttelyssä Invitation-konseptiauton muodossa. Tiettävästi uusi Eurooppa-Note tulee olemaan kompromissi Invitationia ja nyt kotimarkkinoille esiteltyä mallia.
Japanin Notessa on voimakas ”painuma” ovissa, ja tietysti myös auton etu- ja takailme ovat uudistuneet.
Vaikka korin muodot ovat muuttuneet, auton sisätilojen kerrotaan olevan entisellään. Nissan käyttää autotehtaiden tuttua sanoilla maalailua ja kehuu tietysti uutuuden tiloja luokkansa huipuksi.
Noten lisävarustelistalta tulee löytymään muun muassa pysäköintiavustin, joka on varustettu auton koko ympäristön näkevillä kameroilla.
Moottoribaletissa on Micrasta tuttu ahdettu 1,2-litrainen bensakone, jossa on kolme sylinteriä. Tarjolle tulee myös Nissanin entisestä keventynyt kiilahihna-automaattivaihteisto.
Autocar / Teknari
Uusimmat
-
22:46
MTV seuraa: Leijonat tulessa MM-jäällä – Praha kiehuu, Tshekin maali hylättiin!
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:49
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
20:48
Oliver Helander kovassa iskussa – paiskasi reilusti yli 80 metriä
-
20:28
Kalle Rovanperä kärkipaikalta lauantaipäivään! Voitosta huima sekuntitaistelu – näin Portugalin MM-rallin perjantai eteni
-
20:15
Japanissa jouduttu vetämään myynnistä jättimäärät "rottaleipää"
-
20:09
Mielenosoittaja lähestyi Sebastian Tynkkystä aggressiivisesti eurovaalitapahtumassa Oulussa
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo käytös järkyttää: "Mitä täällä tapahtuu?"
-
19:57
Käärijä villitsi viisukylässä – lavalla nähtiin yllätysesiintyjä
-
19:56
Mediat: Alankomaiden viisuedustajaa epäillään väkivaltaisuudesta tuotantoryhmän jäsentä kohtaan
-
Lataa lisää