Erilaiset äidit -sarjan viimeisessä, kymmenennessä jaksossa maanantaina 11. marraskuuta tutustutaan Emilia Huttuseen ja Topias Väätäiseen, joiden kolmehenkinen perhe täydentyy pian pienokaisella. Emilian odotusaikaa varjostavat ajatukset, jotka liittyvät hänen sairastamaansa syömishäiriöön.
Emilia Huttunen, 21, ja Topias Väätäinen, 24, odottavat innolla tyttärensä Avan, 2, pikkusisaruksen saapumista maailmaan. Avan syntymän jälkeen Emilia sairastui anoreksiaan ja raskauden edetessä hän yrittää tehdä kaikkensa pysyäkseen terveenä. Omassa kehossa tapahtuvia muutoksia tulevan kahden lapsen äidin ei ole tälläkään kertaa ollut helppo hyväksyä.
Muuttuva keho herättää ajatuksia
Kun vatsa alkoi raskauden myötä kasvaa, mietityttivät muutokset Emiliaa. Tulevan kahden lapsen äidin paino on noussut reippaasti raskauden aikana, eikä pahoinvointi ole helpottanut synkkien ajatusten sulattelemista.
– Aloin kuitenkin saamaan hyvää palautetta siitä, että näytän upealta, vaikka kiloja on tullut. Siksi päätin olla stressaamatta koostani ja olen yrittänyt nauttia siitä, että olen raskaana, sillä kohta se on kuitenkin ohi, Emilia kertoo.
Moni tuleva äiti ihastuu raskausaikana muuttuvaan kehoonsa. Emilia ymmärtää sen, että raskauden myötä pyöristyvä vatsa herättää lämpimiä tunteita. Emilia kuitenkin myöntää avoimesti, että odotusaika ei ole ollut hänen elämänsä onnellisinta aikaa.
– Kyllä minustakin raskausmaha on kaunis, mutta raskaus ei vain ole minun juttuni. En viihdy raskaana ollessani nahoissani, enkä intoile olotilaani, Emilia kertoo avoimesti.