Mainos

Erikoisesti käyttäytyvät sudet liikkuvat Oulun seudulla, poliisi antoi karkotusmääräyksen vasikan tappaneille susille – kiireellisessä tilanteessa pedosta tulee soittaa hätänumeroon

9:41
Omistaja kertoo, miten susi tappoi koiran Kuhmossa: "Epämiellyttävä, korahtava ääni" - näillä alueilla susien määrä on suurin

Poliisi on antanut Limingassa liikkuville susille karkotusmääräyksen. Liminka sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, lähellä Oulua.

Poliisin mukaan Limingan ja Lumijoen alueella on tehty havaintoja kesän ja syksyn aikana asutuksen, tuotantoeläinrakennusten ja laidunten läheisyydessä liikkuvista susista. Sudet ovat aiheuttaneet yhden tuotantoeläinvahingon, kun ne tappoivat laitumella olleen vasikan lauantaina.

– Susien käyttäytyminen on ollut lajille osittain epätyypillistä ja niiden ihmisarkuus pyritään palauttamaan. Sen suhteen ensisijainen toimenpide on poliisin määräämä karkotus, Oulun poliisilaitoksen tiedotteessa kerrotaan.

Näin karkotus tapahtuu

Karkotustoimenpiteet voidaan aloittaa, jos susi tulee alle 100 metrin päähän asutusta talosta, tuotantoeläinrakennuksesta tai laitumesta.

Karkotuksessa voidaan käyttää poliisin mukaan esimerkiksi valo- ja äänikarkotteita. Karkotuksen suorittavat Limingan seudun riistanhoitoyhdistyksen toimijat tai poliisi.

– Kiireettömissä tapauksissa suurpetohavainnosta voi ilmoittaa paikallisen riistanhoitoyhdistyksen suurpetoyhdyshenkilölle. Kiireellisissä tapauksissa, jossa suurpeto aiheuttaa vaaratilanteen, tulee soittaa hätäkeskukseen, poliisi ohjeistaa.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja