Mainos

Ericsson haluaa Nokian rinnalle

Ruotsalainen Ericsson-yhtymä pyrkii yhdeksi maailman kahdesta suurimmasta matkapuhelimien valmistajasta, sanoi yhtymän toimitusjohtaja Sven-Christer Nilsson tänään.

Sven-Christer Nilssonin mukaan uusien matkapuhelimien tuominen markkinoille lisää yhtymän markkinaosuutta nykyisestä 16-17 prosentista. Tällä haavaa suurin matkapuhelinten valmistaja on Nokia ja toiseksi suurin amerikkalainen Motorola.

Ericsson kiinnittää suuria toiveita kuuteen uuteen matkapuhelinmalliin, jotka esiteltiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ja jotka tulevat markkinoille toisella ja kolmannella neljänneksellä. -Meillä oli hyvin voimakas tuotantolinja vuonna 1997 ja silloin olimme markkinoiden kuninkaita. Olisimme voineet lanseerata osan tuotteistamme kuusi kuukautta nopeammin, mutta niin ei tapahtunut, Nilsson sanoi.

Nilsson sanoo uskovansa lujasti tulevaisuuteen huolimatta siitä, että Ericssonin tulos puolittui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Ericsson näkee hänen mukaansa teollisuuden, jossa tietoliikenne ja tietotekniikka yhdistyvät ja jossa Internet-tekniikasta tulee hallitsevin viestintätekniikka.

Alkuvuoden tulos oli odotettua huonompi

Ericssonin tulos jäi torstaina julkistetun alkuvuoden tuloksen mukaan selvästi tavoitteista. Tammi-maaliskuun tulos on selvästi ennakko-odotuksia huonompi. Tulosta kertyi 1,3 miljardia kruunua eli vajaat 900 miljoonaa markkaa. Viime vuoden vastaavana ajanjaksona tulosta kertyi lähes 1,8 miljardia markkaa. Ericssonin vaikeudet johtuvat muun muassa sen matkapuhelinmyynnin supistumisesta.
(STT-TT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.