Epäsuosittu Brasilian presidentti hakee jatkokautta uuden puolueen kautta – allekirjoitukset eivät riittäneet oman puolueen perustamiseen

Vuodesta 2019 lähtien puolueetta ollut Brasilian presidentti Jair Bolsonaro on valinnut presidentinvaalien alla itselleen uuden puolueen. Oikeistolainen Partido Liberal eli Liberaalipuolue (PL) kertoi keskiviikkona kiistellyn presidentin liittyvän puolueen riveihin.

Bolsonaro jätti aiemman puolueensa oltuaan vasta alle vuoden vallassa. Hänen on kuitenkin täytynyt ennen vaaleja liittyä toiseen puolueeseen, jotta hän voisi asettua ehdolle jatkokautta hakemaan. Brasiliassa laki estää ehdolle asettumisen sitoutumattomana.

Presidentti ei ole onnistunut keräämään puolta miljoonaa allekirjoitusta oman puolueensa rekisteröimistä varten ja on nyt nähtävästi päättänyt tukeutua Partido Liberaliin. PL on osa niin kutsuttua centraota, löyhää koalitiota, jonka puolueet tunnetaan kyvystään roikkua kiinni vallan kahvassa.

Liittyminen vahvistettaneen reilun viikon päästä

Bolsonaron on määrä allekirjoittaa jäsenpaperinsa marraskuun 22. päivänä maan pääkaupungissa Brasiliassa järjestettävässä Partido Liberalin tapahtumassa. Puolue kertoi asiasta tiedotteessaan sen jälkeen, kun puolueen johtaja oli tavannut presidentin.

Presidentti sanoi kohtaamisen alla olevansa 99,9-prosenttisen varma liittyvänsä PL:ään, mutta ei virallistanut päätöstään. Nyt 66-vuotias Bolsonaro on käynyt yli 30-vuotisen poliittisen uransa aikana läpi kaikkiaan kahdeksan puoluetta. Presidentiksi hän nousi Partido Social Liberalin (PSL) riveistä.

Hän kuitenkin jätti puolueen vuoden 2019 marraskuussa puoluejohdon kanssa käydyn valtataistelun seurauksena. Tämän jälkeen hän pyrki perustamaan oman puolueensa, muttei saanut aikaan tähän tarvittavia allekirjoituksia ja muita vaatimuksia.

Presidenttikautensa aikana Bolsonaro on lyönyt hynttyyt yhteen centraon kanssa. Liittouman äänet ovat auttaneet Bolsonaroa saamaan maan kongressissa läpi lainsäädäntöä ja suojanneet toisaalta presidenttiä, kun hänen vastustajansa ovat halunneet asettaa hänet virkasyytteeseen.

Kannatus sukeltanut koronatoimien vuoksi

Bolsonaron kannatus on alhaiset 22 prosenttia. Suosiota ovat laskeneet muun muassa presidentin hallinnon korontoimet ja pandemian myötä seisahtanut talous. Bolsonaro on koko pandemian ajan vähätellyt virusta ja viitannut kintaalla muun muassa maskisuosituksille ja muille virustoimille. 

Samaan aikaan koronavirukseen liittyviä kuolemia on pandemian aikana kirjattu maassa yli 600  000. Koronatoimia tutkinut senaatin paneeli on puolestaan kertonut tukevansa rikossyytteiden nostamista presidentti Bolsonaroa ja 77:ää muuta ihmistä vastaan koronatoimien vuoksi.

Bolsonaroa halutaan syyttää koronatoimiensa vuoksi muun muassa rikoksista ihmisyyttä vastaan.Kannatuskyselyiden perusteella istuva presidentti on huomattavasti jäljessä hänen poliittista arkkivihollistaan vasemmistolaista ex-presidentti Luiz Inacio Lula da Silvaa, joka on niin ikään ehdolla ensi vuoden vaaleissa.

Lue myös:

    Uusimmat