Mainos

Entisen elämän kaikuja

Tyytymätön nunna vai elämästään nauttiva linnanneito – kuka sinä olit entisessä elämässäsi?

On vuosi 1827 Bretagnessa, Ranskassa. Lämpimän kesäpäivän auringonpaiste tuntuu Marie-nimisen palvelustytön sydämessä asti. Marie on mielettömän onnellinen. Vatsanpohjan nipistykset eivät enää pelota - syntymättömän lapsen elämä on sittenkin turvattu.

Marien rakastettu, Philippe, on luvannut mennä hänen kanssaan naimisiin ja tehdä hänestä kunniallisen naisen huolimatta kauppias-isänsä vastustuksesta. Philippe on sotilas ja on luvannut pitää huolta Mariesta ja vauvasta, vaikka isä uhkaakin perinnöttömäksi tekemisellä.

Philippen isä on kuitenkin toista mieltä. Isovatsainen, viiksekäs kauppias ei aio antaa halvan piikatytön pilata poikansa loistavaa tulevaisuutta. Hän odottaa Marieta pellon reunassa ja pahoinpitelee tytön hengiltä, hevosen kavioiden ruhjoessa hänen omien potkujensa jäljet näkymättömiin. Marie kuolee suu täynnä multaa, tukehtuen omaan vereensä, oksennukseen ja viiltävään kipuun vatsanpohjassa.

Viimeiseksi ajatukseksi hänellä jää pohjaton pettymys unelman vaihtumisesta arvottomuuden tunteeseen. Rakastetun kuva häilyy ajatuksissa, ja äskeinen onnen täyttämä unelma elämästä Philippen vaimona vaihtuu pelkoon oman ja vatsaan kuolevan sikiön tuhoon tuomitusta ikuisuudesta.

Kaikumenetelmällä menneeseen

Minä katselen Marien kuolemaa voimattomana vierestä, mullan tympeä maku omassa suussani ja ojennan hänelle lahjaksi sormusta - kertoen, että minun elämässäni hän pääsee naimisiin ja lapset syntyvät kunnialliseen avioliittoon. Korvissani kaikuu suggestoterapeutin ääni, kun hän opastaa minua kirjoittamaan paperille mielikuviani John Richard Turnerin vuonna 1990 kehittämän Menneiden elämien kaikumenetelmän mukaisesti.

Kuka olit entisessä elämässäsi?

Terapeutti on ennen tekemäämme harjoitusta luennoinut meille kolmen tunnin ajan hypnoosista, teettänyt itsesuggestioharjoituksia ja rentouttanut meitä monin eri tavoin. Hän on antanut luvan uskoa tai olla uskomatta entisiin elämiin ja kehottanut meitä suhtautumaan harjoitukseen luovan kirjoittamisen kurssina.

Kollegani löytää itsensä samaisessa harjoituksessa elämäänsä turhautuneena Francesca-nunnana ankaran abbedissan hirmuvallan alta. Toinen vaeltelee kivilinnan saleja yksinäisenä, mutta tyytyväisenä Agnete-neitona, joka odottaa perheen miehiä kotiin sodasta. Kolmas ryhmämme jäsenistä on tyytymätön omaan tarinaansa. Hän ei ponnistuksistaan huolimatta nähnyt muuta kuin rivin homeisia haarniskoita, joiden tyhjien silmikoiden takana seisoi yhtenä luurankona toisten joukossa, vailla tunteita, vailla muistoja.

Terapeuttimme lohduttelee, että liika yrittäminen voi saada aikaan tulostusvaikeuksia, samoin se jos odotukset ovat hurjan korkealla. Värikkäimpiä tarinoita ovat hänen kokemuksensa mukaan usein luoneetkin ne, jotka suhtautuvat skeptisesti ja siksi vailla turhia paineita koko juttuun.

Muistoja vai mielikuvia

Suggestoterapiassa kaikumenetelmää käytetään sen terapeuttisen, hoitavan vaikutuksen vuoksi. Siihen ei oteta kantaa, onko entisiä elämiä olemassa oikeasti, vai ainoastaan kokijan mielukuvituksessa.

Minä en itse usko olleeni Marie aikaisemmassa elämässäni, vaikka mullan maun suussani tunsinkin tarinaa kirjoittaessani. Toki voisin saada tarinasta selityksen sille epämääräiselle pelon tunteelle, joka minulla liittyy rakastumiseen - naimisiin meneminen on aina tuntunut hyvin tärkeältä mahdollisimman nopeasti, ettei mikään vain pääsisi estämään sitä. Halutessani voisin ajatella, että sieluani painaa uskonnollisen Marien kauhu siitä, että hän joutui kuolemaan syntymätön lapsi sisällään, ilman avioliiton siunausta, ja että tässä elämässä sieluni sopukoissa olen halunnut varmistaa, että nyt ei ainakaan jää avioliiton onni kokematta.

Mutta oma analyyttinen ajattelutapani näkee yhtäläisyysmerkit keksimäni tarinan ja luennon aikana saamani informaation ja harjoituksen aikana annettujen yksityiskohtaisten toimintaohjeitten välillä. Kun mukaan lisätään ripaus vilkasta mielikuvitusta, on soppa valmis. Omasta mielestäni synnytin autettuja mielikuvia, en henkilökohtaisia muistoja.

Kaikuja menneestä...

Terapeutin siteeraus ennen testin aloittamista "yksi elämän tarkoituksista voi olla arvottomuuden tunteen ja siitä johtuvan itsetuomion voittaminen" yhdistyi tarinassani oivalla tavalla siihen itse valitsemaani henkilökohtaiseen ongelmaan, joka minun aivan testin alussa piti ensin tarkasti määritellä. Vihkossani lukee, ennen harjoituksessa kirjoitettua tarinaa, että haluaisin tietää, miksi naimisiin meneminen on minulle niin tavattoman tärkeää.

Varsin moni ihminen on kuitenkin täysin vakuuttunut aikaisemmasta olemassaolostaan, ja tervehtii ilolla itsesuggestiokursseja, joilla menneitä elämiä metsästetään erilaisin harjoituksin. Itsekin olen valmis yhtymään siihen ajatukseen, että jos ihminen saa avun akuuttiin murheeseen, pääsee eroon pelosta tai ahdistuksesta tai vapautuu syyllisyyden tunteesta kirjoittamalla tarinan tapahtumista, joiden uskoo kuuluvan entiseen elämäänsä, on loppujen lopuksi aivan sama, onko sitä elämää oikeasti ollut olemassa vai ei.

Teksti: Merja Hirvisaari

Kuvat: Shutterstock

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.