3:54Ensitreffeillä-vodcastissa huolestutaan Tainan ja Matin hyvinvoinnista ja pohditaan, miksi pari ei ole vielä eronnut.
Julkaistu 30.10.2024 18:05
Katri Utula
katri.utula@mtv.fi
Ensitreffeillä-vodcastissa pohditaan, mikseivät Ensitreffit alttarilla -osallistujat Taina ja Matti vain eroa, sillä tilanne vaikuttaa selvästi jo molempien olemukseen.
MTV Uutisten Ensitreffeillä-vodcastin juontajat, toimittaja Katri Utula ja näyttelijäTero Tiittanenovat huolissaan Ensitreffit alttarilla -kauden eittämättä onnettomimman suhteen toisesta osapuolesta.
Tamperelaisen Tainan ja oululaisen Matin avioliitto lähti jo häämatkalla kulkemaan vahvasti alamäkeä.
Tämän jälkeen Taina on toistuvasti kertonut olevansa kuormittunut ja kokevansa olonsa turvattomaksi ja riittämättömäksi.
Myös hänen ulkoinen olemuksensa on muuttunut.
– Alan olla vähän huolestunut, sillä Tainan olemus ja ilme muuttuvat jakso jaksolta vain surullisemmaksi. Näyttää siltä, että Tainalla on huono olla, Katri pohtii.
– Taina tuntuu olevan nyt väärässä paikassa, Tero jatkaa ohjelmaan viitaten.
Tero ihmettelee erityisesti yhtä Tainan viime jaksossa lausumaa kommenttia.
Ihmetystä herättää sekin, miksi pari ei vain päätä erota.
– Miksi vetkuttaa asiaa ihan turhaan? Tekee pahaa katsoa, kun Taina rimpuilee suhteessa, jossa hän ei halua olla, Katri sanoo.
– Ja joutuu keksimään tekosyitä, ettei loukkaisi toista, Tero jatkaa.
Matti on laittanut peliin kaikkensa, kun taas Taina on ollut koko suhteen ajan ahdistunut.
Myös Matin osalta tilanne on vaikea, sillä tämä on yrittänyt tehdä kaiken mahdollisen, jotta suhde toimisi.
–Matti, tajua jo, että Taina ei halua olla sun kanssa! Tero pamauttaa.
Myös Matti on ollut jo useamman jakson ajan selvästi allapäin ja surullinen.
Vodcastissa pohditaan, millaisia vaikutuksia ohjelmalla on ollut Matille ja miten Matti on syyllistänyt vahvasti itseään siitä, ettei suhde ole toiminut.
Matti on yrittänyt kaikkensa, ja mitä enemmän hän yrittää ja samalla syyllistää itseään, sitä kauemmas Taina pakenee.