Ensimmäiset kuvat toisen aurinkokunnan planeetoista

Tutkijat ovat ensimmäistä kertaa onnistuneet saamaan kuvia planeetoista toisissa aurinkokunnissa.

Planeetat löytyivät kahden Havaijilla sijaitsevan jättiläisteleskoopin, Keckin ja Geminin avulla . Planeetat sijaitsevat Pegasuksen-tähtikuviossa. Samassa kuvassa näkyy kolme planeettaa, jotka kiertävät HR 8799 -tunnuksella nimettyä tähteä. Planeettojen etäisyys maasta on noin 128 valovuotta.

HR 8799 on erittäin kirkas tähti, jonka voi hyvissä olosuhteissa nähdä jopa paljaalla silmällä.

Yksikään nyt havaituista planeetoista ei sovi ehdokkaaksi sille, että niiltä löytyisi elämää. Planeetat ovat erittäin suuria, 5-13 kertaa suurempia kuin oman aurinkokuntamme suurin planeetta, Jupiter.

Tutkijoiden mukaan suurien planeettojen löytyminen antaa kuitenkin toivoa siitä, että myös pienempiä Maan ja Marsin kaltaisia planeettoja voisi löytyä.

Havaintoja planeetoista on tehty aikaisemminkin sadoittain, mutta ne ovat kaikki perustuneet epäsuoriin mittausmenetelmiin. Planeettojen olemassaolo on päätelty lähinnä painovoimakenttien muutoksista.

Löydöksistä kerrottiin Science-lehdessä. Lue ja katso lisää Nasan sivuilta.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat