Ensimmäisen tuomion turvallisuuslain nojalla saanut yhdeksäksi vuodeksi vankilaan Hongkongissa

Hongkong aikoo soveltaa uutta turvallisuuslakia ankarasti, sanoo hallintojohtaja 2:00
Hongkong aikoo soveltaa uutta turvallisuuslakia ankarasti, sanoo hallintojohtaja.

Hongkongissa ensimmäisen tuomion turvallisuuslain nojalla saanut mies määrättiin perjantaina yhdeksäksi vuodeksi vankilaan.

24-vuotias Tong Ying-kit tuomittiin tiistaina syylliseksi terrorismiin ja separatismin lietsomiseen. Perjantaina hän sai yhteensä yhdeksän vuoden vankilatuomion. Pisimmillään tuomio olisi voinut olla elinkautinen.

Syytteet koskevat tapausta, jossa Tong ajoi moottoripyörällä kolmea poliisia päin liehuttaen samalla protestilippua.

Kiina ajoi viime vuonna Hongkongiin läpi kansallisen turvallisuuden lain, jonka nojalla toisinajattelu ja Kiinan kritisointi on suureksi osaksi kriminalisoitu.

Kansallisen turvallisuuden lain perusteella on asetettu syytteeseen yli 60 ihmistä, joista suurin osa odottaa oikeudenkäyntiään vankilassa.

Lue myös:

    Uusimmat