(Warner)
Ellan ja Aleksin toinen levy jatkaa ensimmäisen levyn jalanjäljissä. Ensimmäinen levy Lenni Lokinpoikanen ylitti kaikki odotukset. Tuolloin neljävuotiaat Ella ja Aleksi loruilivat kekseliäästi musiikin päälle. Pian Koppakuoriainen -rallatus viihtyi monien huulilla ja epäilemättä yhtä monen kännykän soittoäänenä.
Odotin tältä levyltä paljon. Alku lupaakin hyvää. Iän karttuminen kahdella vuodella kuuluu Ellan ja Aleksin tekemisessä niin kuin pitääkin. Artikulaatio on kehittynyt selvästi. Samalla biisien tekijät ovat pystyneet kirjoittamaan monipuolisempia sanoituksia.
Mutta puolenvälin paikkeilla tulee väsymys. Liikaa on liikaa kerralla kuunneltuna. Ehkä myös loppua kohti biiseistä katoaa jotakin. Toisaalta biisi kerrallaan kuultuna albumin kolmestatoista kappaleesta toimii jokainen. Veikkaan tältä levyltä suurimmaksi hitiksi nousevan ränttätänttä-kompilla kulkevan Nuijapäät.
Biiseistä vastaavat samat miehet kuin aiemminkin; Sampo Haapaniemi ja Markus Koskinen. Olen myös iloinen näiden pienten vokalistien puolesta. Heille on kilahtanut ja epäilemättä kilahtaa tulevaisuudessakin oivat Teosto-korvaukset levymyynnistä ja radiosoitosta. Ja soittareista. Onhan sisäkannen ohjeissa jokaisesta kappaleesta tilattavissa myös soittoääni.
Toivon kuitenkin, että tätä ideaa ei kaluttaisi loppuun. Tämä levy vielä menee, mutta jatko-osat voivat olla jo liikaa.
teksti: Timo Väkimies