Mainos

EK:n Inkeroinen tukee Kataisen työllisyyssopimusta

Elinkeinoelämän keskusliitto tukee valtiovarainministeri Jyrki Kataisen esitystä työllisyyssopimuksesta, jossa hallitus sitoutuisi pitämään tuloveron ennallaan vastineeksi mataliin palkankorotuksiin.

EK:n työmarkkinasektorin apulaisjohtaja Eeva-Liisa Inkeroisen mielestä työmarkkinapolitiikkaa ja talouspolitiikkaa kannattaa sovitella yhteen vaikeassa taloustilanteessa.

- Verotuksen kiristyminen pitää pyrkiä estämään kaikin mahdollisin tavoin, siitä huolimatta, että valtion talous velkaantuu voimakkaasti.

Inkeroisen mukaan maltillista palkkalinjaa tukevista keinoista on keskusteltu myös keskusjärjestötasolla.

- Me olemme (keskusjärjestötasolla) pohtineet sitä, millä tavoin voisimme edistää erittäin maltillisia toimialakohtaisia palkkaratkaisuja. Keinoja ei ole vielä löydetty, ja olisi tärkeää jos hallitus pystyisi tukemaan ansiotuloverotuksen puolella maltillista palkkalinjaa.

Inkeroisen mielestä ratkaisuilla on jo kiire.

- Lähes 300 000 palkansaajaa on jo uusien varsin maltillisten ratkaisujen piirissä, mutta nyt olisi tärkeää, että me saisimme koko työmarkkinakentän talouden elpymistä ja työllisyyttä tukeviin ratkaisuihin. Koko ajan neuvotellaan ja nyt alkaa olla se aika, jolloin pitää jotain syntyä, jos ylipäätään syntyy.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.