Eira Palin-Lehtinen Merita-Nordbankenin johtoon

Varatuomari Eira Palin-Lehtinen on nimitetty toukokuun alusta Merita-Nordbankenin varatoimitusjohtajaksi. Hän vastaa pankin yksityispankkitoiminnasta ja Luxemburgin tytärpankista sekä yksityishenkilöiden omaisuudenhoitoon keskittyneistä yksiköistä. Uuteen toimeensa hän siirtyy pankin viestintäjohtajan paikalta.

Palin-Lehtisellä on takanaan jo varsin pitkä pankkiura. Hän tuli nykyisen Merita-Nordbankenin edeltäjän SYP:n Lontoon konttoriin vuonna 1985. Sieltä hän siirtyi vajaan viiden vuoden jälkeen syksyllä 1989 pankin Corporate Finance -yksikön palvelukseen. Vuodesta 1993 lähtien hän on toiminut Unitaksen, Meritan ja viimeksi Merita-Nordbankenin viestintäjohtajana.

-Tärkeintä on se, että kyseessä on uusi ja haastava tehtävä. Olen ollut viimeiset viisi vuotta esikuntatehtävissä ja nyt on jälleen mukava palata takaisin linjaan, tiivistää Palin-Lehtinen.

Hän sanoo suhtautuvansa tässä vaiheessa tehtävään nöyryydellä, eikä halua tarkemmin kommentoida tulevan tehtävän mukanaan tuomia haasteita. Pankilla on Suomessa yli 20 yksityisten ihmisten omaisuutta hoitavia yksiköitä. Suomessa järjestelmä on ollut jo useamman vuoden, ja hänen mukaansa myös Ruotsiin aiotaan rakentaa vastaavanlainen järjestelmä. Private Banking -toiminnon johtajana hän seuraa Aktiaan vajaat kuukausi sitten varatoimitusjohtajaksi siirtynyttä Jan Peter Rehniä.

Ensimmäinen naistoimitusjohtaja

Vuonna 1950 syntynyt Palin-Lehtinen on naimisissa ex-kansanedustajan, toimittaja-kirjailija Lasse Lehtisen kanssa. Hän nousee Merita-Nordbankenin ylimpään johtoon ainoana naispuolisena varatoimitusjohtajana. Pankissa on kaikkiaan 25 varatoimitusjohtajaa.

-Väittäisin, että on vain ajan kysymys, jolloin naisten osuus myös pankin ylimmässä johdossa kasvaa edelleen, arvioi Palin-Lehtinen.

Uutta viestintäjohtajaa ei pankkiin ole vielä nimitetty, mutta vt. viestintäjohtajana toimii johdon sihteeristöstä vastaava Peter Forsblad. Konsernin viestinnästä vastaavat Suomessa johtaja Timo Nikinmaa varamiehenään johtaja Maija Tommila.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat