Donald Trump Jr. iski uutisankkurin? Ex-vaimo hyväksyy miehen uuden suhteen

Donald Trump Jr.n ex-vaimo Vanessa Trump antoi siunauksensa entisen miehensä uudelle suhteelle FOX News -ankkurin kanssa.

Donald Trump Jr.n ja Vanessa Trumpin avioliitto ajautui karille viime vuonna, Vanessa haki avioeroa miehestään tänä keväänä. Huhtikuussa alkoi levitä huhuja, että Trump Jr. tapalisi FOX News -uutiskanavan ankkuria Kimberly Guilfoylea.

Huhut näyttävät vihdoin varmistuneen todeksi. Vanessa nimittäin puolusteli ex-miehensä uutta suhdetta Twitterissä. NY Daily News oli julkaissut kolumnin, jossa Guilfoylen roolia FOX News -kanavan uutistoimituksessa kyseenalaistetaan, sillä tällä on suhde Yhdysvaltojen presidentin pojan kanssa.

– Menevätpä ihmiset pitkälle hyökätäkseen naisen kimppuun, vain koska hän tapailee Donia. Olemme olleet erillämme yhdeksän kuukauden ajan ja kunnioitamme toistemme valintoja sekä yksityisyyttä. Keskitymme kasvattamaan mahtavia lapsiamme. Olisi mahtavaa, jos lehdistö tekisi samoin, pakkomielteisen yksityiselämämme raportoinnin sijaan, Vanessa kirjoitti Twitter-tilillään.

Trump Jr. oli aiemmin kritisoinut kolumnia rasistisena. Kolumnissa sanottiin Gilfoylen olevan parempi poimimaan viinirypäleitä kuin miehiä. Trump Jr. näki tämän ilkeänä, sillä Gilfoyle on kotoisin Puerto Ricosta.

– Miten tämä pääsi editointiprosessin läpi? Vai hyväksyykö NY Daily News tämän kaltaiset puheet? Näyttää siltä, että tekopyhyys, seksismi ja rasismi voivat hyvin lehdessä, Trump Jr. latasi Twitteriin.

Guilfoylen ja Trump Jr.n suhde vaikuttaa edistyneen kevään aikana. Kaksikko on nähty useaan otteeseen televisiojuontajan asunnon edustalla ja yhteisillä lounailla. Vanessa ja Trump Jr. ovat pitäneet lapsistaan huolta sulassa sovussa. Pari oli yhdessä muun muassa pääsiäisenä, kun koko Trump Jr.n perhe kerääntyi presidentin Mar-a-Lago -asunnolle Floridaan pääsiäismunajahtiin.

Lähde: People

Lue myös:

    Uusimmat