Mainos

CNN: Asekauppa nousi ennätykseen USA:ssa joulukuussa

Ampuma-aseiden myynti on ollut ennätysvilkasta Yhdysvalloissa joulukuussa, kertoo uutiskanava CNN.

Liittovaltion poliisin FBI:n mukaan virasto on tehnyt kuluvan kuun aikana jo 1,5 miljoonaa taustaselvitystä aseiden ostajista. Niistä peräti kolmannes tehtiin joulun edeltäneen viikon aikana.

Tarkkaa tietoa aseiden kappalemääräisestä myynnistä ei ole, sillä ostoluvan saaja saattaa hankkia kerralla useamman kuin yhden aseen. Mutta se tiedetään, että lupa evätään vain harvoilta. FBI:n mukaan 1,3 prosenttia hakemuksista hylätään.

Viranomaiset eivät kommentoi mahdollisia syitä aseiden ostovimmaan. Kansallisen kivääriliiton NRA:n mukaan piikki johtuu siitä, että yhä useammat arvelevat tarvitsevansa asetta itsepuolustukseen.

Tiukempaa asevalvontaa vaativat järjestöt puolestaan uskovat, että syynä ovat asehamstraajat.

– Selvitystemme mukaan aseita on yhä harvemmilla, mutta heillä on niitä sitten sitäkin enemmän, sanoo Brady Campaign -järjestön edustaja Caroline Brewer.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.