Christoffer Strandberg paljastaa sketsihahmokilpailun varjopuolen – Barbi de Voro aiheutti painajaisia puolisolle

Christoffer Strandberg kertoo sketsihahmonsa olevan pohjimmiltaan hyväsydäminen. 

Videolla Barbi de Voro huijaa Roope Salmista.

Putous-tähti Christoffer Strandbergin sketsihahmo Barbi de Vorolla on ollut yllättäviä vaikutuksia hänen läheisiinsä. Strandberg kertoo puolisonsa nähneen taannoin painajaisunta, jossa pariskunta oli ajautunut rikollisille teille, tehnyt varkauksia ja joutui pakenemaan poliisia.

– Barbin näpistelyfilosofia alkaa vaikuttaa lähipiiriini, hän nauraa.

Strandbergin mukaan hahmoon on poimittu aineksia sieltä täältä. Hän kertoo tavanneensa Barbin kaltaisia henkilöitä myös tosielämässä, mutta ei ketään yhtä äärimmäistä kuin sketsihahmonsa. Sosiaalisessa mediassa Barbia on verrattu Cruella de Vil -hahmoon. Strandbergin mukaan vertaus on osuva, vaikka hän ei itse ollut ajatellut sitä hahmoa luodessaan.

– Barbissa on Disney-pahista, mutta hän on myös elämäniloinen ja haluaa kaikille hyvää. Hän ei vain aina tee sitä mikä on hyvää, tai varsinkaan laillista, Strandberg analysoi.

Strandbergilla on Barbin varalle paljon suunnitelmia. Hän kertoo, että Putouksen seuraavassa lähetyksessä hän aikoo ylittää itsensä ja ottaa riskejä.

– Barbi heittäytyy aika tuliseen tilanteeseen, hän sanoo arvoituksellisesti.

Putous MTV3-kanavalla lauantaisin klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat