Business Finlandilta miljoonarahoitus hankkeelle, jossa tutkitaan natsien kehittämän reaktion hyödyntämistä

Synjet-nimiseen hankkeeseen osallistuu tutkimuslaitosten lisäksi useita yrityskumppaneita, tärkeimpänä niistä Neste.

VTT , Åbo Akademi ja Jyväskylän yliopisto tutkivat uusia tapoja valmistaa polttonesteitä uusiutuvasti. Kaksivuotinen hanke on saanut Business Finlandilta 1,9 miljoonan euron rahoituksen. Projektissa keskitytään kahteen reaktioreittiin, joissa syntyy polttonesteiden parhaita komponentteja lähes suoraan, niin että jatkojalostusvaiheita tarvitaan vähemmän.

Tutkitut reaktioreitit ovat rasva-alkoholisynteesi ja niin sanottu isosynteesi. Molemmissa niistä synteesikaasu eli vedyn ja hiilimonoksidin seos muunnetaan katalyyttisesti orgaanisiksi aineiksi. Häkä valmistetaan uusiutuvasti: joko biomassaa kaasuttamalla tai hiilidioksidista vedyn kera.

Isosynteesissä syntyy isobuteenia. Se on tärkeä kaasumainen petrokemikaali, ja sitä voidaan jatkojalostaa monin tavoin – muun muassa yhdistää itsensä kanssa pareittain iso-oktaaniksi.

Synjet-nimiseen hankkeeseen osallistuu tutkimuslaitosten lisäksi useita yrityskumppaneita, tärkeimpänä niistä Neste. Yhtiötä kiinnostaa hankkeessa erityisesti lentopolttoaine.

Hankkeeseen osallistuvan VTT:n tutkija Niko Heikkisen mukaan isosynteesiä voidaan kuvailla jossain määrin unohdetuksi tutkimusaiheeksi. Siitä on välillä tehty muutamia julkaisuja, mutta sitten kiinnostus on taas hiipunut.

Alun perin tämä reaktio keksittiin 1930-luvulla tai 1940-luvun alkupuolella Saksassa, toisin sanoen natsivallan aikaan. Toimittaja löysi siitä ensimmäisen tieteellisen viitteen elokuulta 1945, kun Rührchemie -yrityksen salaisuudet olivat päätyneet toisen maailmansodan päättymisen myötä Yhdysvaltoihin.

Ehdotus isosynteesin tutkimiseen tuli Nesteeltä. Yhtiö löysi aiheen kartoittaessaan menetelmiä synteesikaasupohjaisille reaktioreiteille.

Lue myös:

    Uusimmat