Britannian uusi pääministeri selville tänään – kumpi heistä nousee valtaan?

Britanniassa kerrotaan tänään, kuka nousee maan uudeksi pääministeriksi ja konservatiivien uudeksi puheenjohtajaksi.

Asian ratkaisevat konservatiivipuolueen jäsenet, joiden äänestysaika asiassa päättyi perjantaina.

Loppusuoralla on ollut kaksi ehdokasta, Britannian nykyinen ulkoministeri Liz Truss ja entinen valtiovarainministeri Rishi Sunak.

Uusi pääministeri valitaan, koska Boris Johnson menetti kuluneena kesänä omiensa luottamuksen.

Ennakkosuosikki konservatiivisen puolueen jäsenille suunnatuissa kyselytutkimuksissa on viime aikoina ollut verojen leikkaamista kannattava Truss.

Konservatiivien äänioikeutettujen joukko on arvioitu 160  000–200  000 välille. Britannian väkiluku on noin 67 miljoonaa, joten siihen verrattuna uuden pääministerin valitsee olematon osa väestöstä.

Vasemmistoperheestä oikeistopolitiikan kannattajaksi

Truss syntyi Oxfordissa 1975. Konservatiivipuolueen poliitikko ei saanut poliittisia kantojaan äidinmaidon mukana, sillä professori-isän ja sairaanhoitajaäidin lapsi kertoo perheensä olleen vasemmalle kallellaan.

Truss siirtyi kannattamaan konservatiiveja opiskeluaikoinaan Oxfordin yliopistossa liberaalidemokraattisen puolueen kautta, kertoo BBC.

Ennen politiikkaa hän toimi muun muassa talousjohtamisen ja kaupallisen alan johtotehtävissä. Truss on naimisissa ja kahden lapsen äiti.

Truss valittiin parlamenttiin vuonna 2010. Ehdokkuus oli kuitenkin melkein vaarassa jäädä hyllylle johtuen Trussin salasuhteesta toisen Tory-politiikon kanssa 2000-luvun alkupuolella, kertoo Independent.

Tieto vanhasta syrjähypystä järkytti joitain puolueen konservatiivipoliitikkoja niin paljon, että nämä onnistuivat melkein torppaamaan naisen ehdokkuuden.

Truss pääsi kuitenkin parlamenttiin, ja myös hänen avioliittonsa selvisi syrjähypystä. Trussin ura lähti nopeaan nousuun. Vuonna 2019 pääministeri Johnson valitsi hänet ulkomaankauppaministeriksi, mikä vei hänet moniin neuvotteluihin brexitin jälkeisistä kauppasopimuksista.

Veroleikkauksien kannattaja

Britannian taloustilanne ja kasvavat elinkustannukset ovat olleet yksi vaalien kärkiteema. Hyvin keskeisessä osassa on energian ja varsinkin koteja lämmittävän kaasun hinta.

Truss on kannattanut ratkaisuna verojen leikkaamista -- jopa niin suurilla määrillä, että hänen vastaehdokkaansa Sunak on vihjaillut niiden olevan epärealistisia. Lisäksi Truss on ehdottanut sosiaaliturvajärjestelmään tehtyjen korotuksien perumista.

Truss on myös kertonut, että jos hän tulee valituksi, laatii hän eräänlaisen talouden hätäpaketin yhtenä ensimmäisistä toimenpiteistään.

Talouspolitiikassa vahvasti oikealla olevaa Trussia on verrattu myös paljon Britannian ensimmäiseen naispääministeriin, rautarouva Margaret Thatcheriin. Trussia itseään vertailu on kuitenkin turhauttanut.

– On turhauttavaa, että naispoliitikkoja verrataan aina Thatcheriin, kun miespoliitikkoja ei verrata entiseen konservatiivipääministeri Ted Heathiin, hän sanoi brittimedian mukaan.

Truss on vastaehdokkaansa Sunakin tavoin kannattanut Britannian hiilineutraaliutta vuoteen 2050 mennessä. Osa politiikasta on kuitenkin ollut ympäristö- ja ilmastotoimien vastaista.

Truss on kannattanut muun muassa kiistanalaista öljyn- ja kaasuntuotantomenetelmää vesisärötystä, jonka ympäristövaikutukset ovat herättäneet paljon huolia.

Ulkopolitiikassaan Truss on tukenut vahvasti Ukrainaa ja tiukkoja otteita Venäjää vastaan.

Britannian EU-eroa Truss ensin vastusti, mutta muutti näkemyksiään sen jälkeen, kun kansanäänestyksessä lähtöpäätös sai suuremman kannatuksen.

Nykyisin hän on avoin brexitin kannattaja ja kehottanut Britanniaa hyötymään "brexitin tuomista mahdollisuuksista".

Vauras investointipankkiiri eliittikoulutaustalla

Trussin vastakandidaatti Sunak on syntynyt Southamptonissa. Hänen vanhempansa ovat kotoisin Intiasta, mutta muuttivat Britanniaan Itä-Afrikasta.

Sunak on maineikkaan yksityiskoulun kasvatti ja opiskellut muun muassa Oxfordin yliopistossa.

Opiskellessaan Yhdysvalloissa Stanfordissa hän tapasi vaimonsa, muotisuunnittelija Akshata Murthyn, joka on intialaisen IT-miljardöörin Narayana Murthyn tytär. Parilla on kaksi lasta.

Muun muassa investointipankki Goldman Sachsilla työskennellyttä Sunakia pidetään yhtenä vauraimmista parlamenttiedustajista, vaikka hänen omaisuutensa tarkkaa arvoa ei tiedetä, kertoo BBC.

Julkisuudessa onkin usein nostettu esille Sunakin vauraus ja yksityiskoulutausta. Häneltä jopa kysyttiin Sky Newsin haastattelussa, onko hän "liian varakas" pääministeriksi.

Talous on kuitenkin Sunakin intohimo. Entinen valtiovarainministeri on keskittynyt kampanjoinnissaan pitkälti Britannian talousongelmiin ja niiden ratkaisuun.

Toisin kuin Truss hän ei usko veronleikkauksiin, vaan on kannattanut suoria tukia vähävaraisille perheille elinkustannuksien tasaamiseksi, kertoo uutistoimisto AFP.

Sunakin mukaan veroalennukset eivät hyödytä perheitä, joilla ei ole varaa edes peruselämiseen. Kandidaatit ovatkin ottaneet kovasanaisesti yhteen talousasioista tv-väittelyissä.

Sunak on kuitenkin kannattanut energian arvonlisäveron leikkaamista.

Sakot niin sanotusta "partygatesta"

Valtiovarainministerinä Sunak joutui taiteilemaan koronapandemian hoidossa. Hänen henkilökohtainen suosionsa nousi, kun hän jakoi avoimesti tukia koronakevään 2020 talousvaikeuksista selviämiseen. Osa oman puolueen jäsenistä taas syytti Sunakin talouspolitiikan vauhdittaneen inflaatiota.

Sunak on joutunut kritiikin kohteeksi myös vaimonsa veroasioiden vuoksi.

Vaimon on katsottu vältelleen verojen maksamista Britannian lain mahdollistaman porsaanreiän kautta. Hän kuitenkin ilmoitti aloittavansa verojen maksamisen ulkomaantuloistaan helpottaakseen mieheensä kohdistunutta poliittista painetta.

Sunak joutui myös negatiiviseen valoon, kun hänelle ja väistyvälle pääministeri Boris Johnsonille läiskäistiin sakot koronarajoituksien rikkomisesta. Sakot liittyvät niin sanottuun "partygateen", joka viittaa Johnsonin virka-asunnolla koronarajoitusten aikana järjestettyihin juhliin. Juhlat olivat yksi Johnsonin virkakauden skandaaleja, jotka pohjustivat hänen eroaan.

Sunak ilmoitti eroavansa valtiovarainministerin virasta kesällä 2022. Syyksi hän kertoi, että hänen ja Johnsonin erot talouspolitiikassa olivat liian suuria. Osa piti eroa selkäänpuukotuksena.

Maahanmuuttajien lapsi kannatti brexitiä

Yleisesti on arvioitu, että kandidaattien ulkopoliittisissa linjauksissa ei ole suuria eroja. Mutta toisin kuin Truss, Sunak oli brexitin kannattaja alusta lähtien. Syyksi hän kertoi maahanmuuton.

– Uskon, että sopivanlainen maahanmuutto on hyödyksi maallemme. Mutta meillä täytyy olla kontrolli rajoistamme, hän sanoi.

Samalla hän on kuitenkin puhunut avoimesti kahden kulttuurin identiteetistään.

– Voin viettää hinduna viikonloppuni temppelissä, mutta minut voi löytää myös Southamptonin jalkapalloseuran Saintsin peleistä lauantaisin -- voit tehdä kaikkea, voit valita molemmat, hän sanoi BBC:n haastattelussa.

Lue myös:

    Uusimmat