Boris Johnsonin paikalle riittää tunkua, moni brittipoliitikko on jo ilmaissut kiinnostuksensa – tuleva pääministeri on todennäköisesti yksi heistä

Timo Miettinen avaa pääministeri Boris Johnsonin eroa 2:53
Katso myös: Tutkija Timo Miettinen avaa pääministeri Boris Johnsonin eroa

Britannian eroavan pääministerin Boris Johnsonin seuraajaksi ei ole selvää ennakkosuosikkia. Britanniassa media on kuitenkin listannut mahdollisia seuraajaehdokkaita.

Pääministerikisan aikataulu vahvistetaan ensi viikolla. Uuden pääministerin odotetaan pääsevän aloittamaan syyskuussa.

Vaikka uuden pääministerin valintaan lienee vielä aikaa, monet brittipoliitikot ovat jo kertoneet aikeistaan hakea tehtävään, kertoo BBC.

Osa listatuista poliitikoista ei ole vielä sanonut suoraan aikovansa hakea virkaa. Oikeusministeri Suella Braverman ilmaisi kiinnostuksensa pääministerin pestiin jo eilen The Guardianin tv-haastattelussa.

Myös jyrkän linjan brexiteeriä, parlamentaarikko Steve Bakeria pidetään mahdollisena seuraajana. Hän on kertonut suoraan lehdistölle olevansa kiinnostunut pääministerin paikasta.

Baker on myös sanonut, ettei koe ilmastokriisin olevan totta ja että hän purkaisi monia ympäristöä suojaavia "vihreitä toimia." 

Konservatiivien parlamentaarikko Tom Tugendhat kertoi jo suoraan, että hän pyrkii Johnsonin seuraajaksi.

BBC:n mukaan pääministeriksi saattavat pyrkiä myös ainakin ulkoministeri Liz Truss, entinen valtiovarainministeri Rishi Sunak sekä parlamentaarikko Jeremy Hunt.

Rishi Sunakin mahdollisuuksia saattavat heikentää osallisuus Boris Johnsonin "koronabileisiin" sekä uutisointi hänen perheensä raha-asioista. 

Britannian entinen ulkoministeri Jeremy Hunt on monen ennakkosuosikki seuraavaksi pääministeriksi. Huntin mahdollisuuksia tosin uskotaan haittaavan se, että hän vastusti brexitiä varsin äänekkäästi, vaikka onkin sittemmin sanonut muuttaneensa mieltään. 

Boris Johnson eroaa pääministerin paikalta – näin britannialaiset reagoivat 5:42
Katso myös: Boris Johnson eroaa pääministerin paikalta – näin britannialaiset reagoivat

Kaikkia pesti ei kiinnosta

Aivan kaikkia konservatiivien ykkösketjussa ei pyrkiminen Downing Street 10:een eli pääministerin virka-asuntoon houkuttele.

Varapääministeri Dominic Raab, ex-terveysministeri Matt Hancock ja Johnsonin entinen vankka kannattaja, hänen eroaan vaatimaan siirtynyt Michael Gove eivät lähde tavoittelemaan pääministerin tehtävää – jollei mieli vielä muutu.

Pääministerikisan aikataulu vahvistetaan ensi viikolla. Uuden pääministerin odotetaan pääsevän aloittamaan syyskuussa.

EU toivoo välien kohentuvan Johnsonin lähdön myötä

Britannian ja Euroopan unionin välit ovat olleet vuosikausia varsin tiukat erityisesti Britannian unionista irtautumisen vuoksi. EU näkee kuitenkin toivoa välien kohentumisesta brexitin esitaistelijana tunnetun Johnsonin eron myötä.

Euroopan komissio ei ole kommentoinut julkisesti Britannian poliittista sekasortoa, mutta asiasta on sen sijaan lausunut muun muassa EU:n entinen brexit-neuvottelija Michel Barnier.

– Boris Johnsonin lähtö avaa uuden sivun suhteissa Britannian kanssa, Barnier tviittasi.

Barnier toivoi tulevan suhteen olevan rakentavampi ja tehtyjä sitoumuksia kunnioittavampi, minkä lisäksi hän peräänkuulutti ystävällisempiä välejä EU-kumppanien kanssa.

– Koska on niin paljon enemmän, mitä pitäisi saada yhdessä aikaan, hän päätti viestinsä.

Lue myös:

    Uusimmat