F1-talli Williams on ilmoittanut, että Pastor Maldonado jatkaa tallissa kuljettajana. Samalla talli kertoo, että suomalainen Valtteri Bottas jatkaa tallissa varakuljettajana.
Vielä talli ei kertonut sitä, kuka on Maldonadon ohella tallin toinen kisakuljettaja. Bottakselle on luvassa 15 perjantaiharjoitusajoa tulevalla kaudella.
Suomalaislahjakkuus ei aja ensi kaudella mitään muuta sarjaa, vaan keskittyy pelkästään formula ykkösiin. Bottas on mahdollisuudesta kiitollinen.
- Haluan kiittää Frank Williamsia ja koko tallia siitä panoksesta, jota kaikki tallissa ovat tehneet minun auttamiseksi viimeisen kahden vuoden ajan, Bottas sanoi tallin tiedotteessa.
- Mahdollisuus jatkaa tätä uniikkia kehitystä varakuljettajan paikalta antaa minulle mahdollisuuden saavuttaa elintärkeää kokemusta tallin osana.
Bottas pyrkii sanojensa mukaan tekemään kaikkensa auttaakseen tallia sekä radalla että sen ulkopuolella.
