Bob Geldof Etiopiaan
Sir Bob Geldof, irlantilainen rocktähti ja The Boomtown Rats -yhtyeen entinen laulaja, on jälleen huolestunut Etiopian tilanteesta ja on tästä syystä aikeissa matkata sinne. Geldof tekee matkansa toukokuun lopulla.
Etiopia on tänä vuonna kärsinyt pahimmasta kuivuudesta vuosikymmeniin ja pahimmillaan jopa 12 miljoonaa etiopialaista saattaa joutua näkemään nälkää. Viimeksi tilanne oli näin paha vuonna 1984, jolloin noin miljoona etiopialaista menetti henkensä ruoan puutteen vuoksi. On arvioitu, että toukokuusta joulukuuhun Etiopiaan täytyisi viedä liki miljoona tonnia ruokaa, jotta sitä olisi kaikille riittävästi.
Geldof tmatkustaa UNICEFin korkeiden virkamiesten seurassa, ja hän pyrkii viisipäiväisen vierailunsa aikana arvioimaan Etiopian tilanteen vakavuutta.
Geldof tuli tunnetuksi 1980-luvulla yhtyeensä ohella myös siitä, että hän järjesti kaikkien aikojen suurimman hyväntekeväisyyskonsertin, Live Aidin, jonka Lontoon ja Philadelphian konserttien tuotto käytettiin tuolloin nälänhädän lievittämiseen Afrikassa. Geldof aateloitiin hyväntekeväisyystyönsä vuoksi vuonna 1986.
Uusimmat
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:24
MM-kisoissa käynnissä ällistyttävä selkäsauna
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
Lataa lisää