Kaikkien heavybändien ilkeä äitipuoli, englantilainen Black Sabbath -yhtye, on pitkän uransa aikana esiintynyt parissakymmenessä eri kokoonpanossa. Useille bändin ystäville se ainoa oikea Black Sabbath on kuitenkin Ozzy Osbourne (laulu), Tony Iommi (kitara), Geezer Butler (basso) ja Bill Ward (rummut). Tämä klassinen alkuperäiskokoonpano toimi noin kymmenen vuoden ajan vuodesta 1968 lähtien ja teki kahdeksan levyä.
1990-luvulla grunge-musiikki nosti klassikkobändin mainetta entisestään. Uudet bändit, kuten Faith No More, kehuivat Sabbathia ja esittivät sen biisejä ja tekivät bändin näin tutuksi nuoremmalle sukupolvelle, joka ei ollut koskaan kuullut siitä alkuperäiskokoonpanon aikana.
Black Sabbath sai alkunsa vuonna 1968 kokoonpanosta The Polka Tulk Blues Company, joka muutti ensin nimensä The Earth Blues Companyksi ja lyhensi sen pian muotoon Earth. Alkuvuodesta 1969 nimi muutettiin vuonna 1935 tehdyn samannimisen kauhuelokuvan innoittamana muotoon Black Sabbath.
Hankittuaan ensisuosionsa Pohjois-Englannissa bändi keräsi kokemusta esiintymällä Hampurin kuuluisalla Star Clubilla, jossa myös Beatles oli soittanut ennen nousuaan maailmanmaineeseen. Black Sabbathin esikoislevy julkaistiin Vertigo-levymerkillä vuonna 1970. Nimetön levy tehtiin kolmessa päivässä mitättömän pienellä budjetilla. Tony Iommin murskaavan raskaisiin riffeihin perustuva omaperäinen musiikki alkoi kuitenkin herättää huomiota, ja albumista tuli hitti Englannissa.
Kakkoslevy Paranoid nosti Black Sabbathin heavybändien eliittiin Led Zeppelinin ja Deep Purplen rinnalle. Levyn nimibiisi on hevin rakastetuimpia klassikoita ja nykyään "soittakaa Paranoid!" -huutoja voi yleisöstä kuulua miltei minkä tahansa bändin keikalla. Levyltä löytyy myös pasifistinen jyräys War Pigs. Kakkoslevy oli hitti jo Yhdysvalloissakin.
Nimensä, levynkansien ja laulujen sanojen ansiosta Black Sabbath sai maineen okkultistisena bändinä, eivätkä sen jäsenet huhuja kiistäneet. Todellisuudessa Sabbathin kiinnostus pimeyden voimia kohtaan vastasi lähinnä kauhuelokuvien harrastajan uteliaisuutta. Vaikka bändi on ollut esikuvana monille myöhemmille satanistibändeille, se oli seuraajiaan viattomampi. Basisti Geezer Butler korostikin, että hänen sanoituksissaan ollaan aina saatanaa vastaan, ei koskaan tämän puolella, ja siksi bändi piti kaulassaan pahalta suojaavia ristejä.
Eräs rockhistorian raskaimmista levyistä, Master Of Reality, ilmestyi vuonna 1971. Se ja seuraavat kiekot Volume 4 ja Sabbath Bloody Sabbath viimeistelivät maailmanlaajuisen suosion ja paikan rockin legendana. Okkultismihuhujen lisäksi kiinnostavaa mystistä ja myyvää mainetta lisäsivät kertomukset bändin rankasta juhlimisesta, viinasta ja huumeista. Näissä huhuissa oli perää, ja menestyksen myötä hurjaksi ryöstäytynyt huumeidenkäyttö ja juopottelu alkoi aiheuttaa kiertueiden peruuntumisia.
Vuonna 1975 ilmestynyt Sabotage sai yleisöltä edeltäjiään vaisumman vastaanoton, mutta keikat olivat yhä loppuunmyytyjä entistä suuremmilla areenoilla. Seuraaja Technical Ecstasy menestyi vieläkin huonommin.
Jatkuvan keikkailun väsyttämä Ozzy Osbourne sai tarpeekseen vuonna 1977. Huumeongelmat, avioero ja isän kuolema saivat miehen lähtemään bändistä. Seuraavana vuonna Ozzy kuitenkin palasi, ja tuloksena oli edeltäjäänsä vahvempi levy Never Say Die, joka nousi listoille enää vain Englannissa.
Keväällä 1979 ongelmainen Ozzy erotettiin bändistä. Sabbath jatkoi läpi 80-ja 90-lukujen Tony Iommin johtamana eri kokoonpanoissa laulajinaan mm. Ronnie James Dio sekä Deep Purple -miehet Ian Gillan ja Glenn Hughes. Viimeinen laulaja ennen alkuperäismiehityksen paluuta oli Tony Martin. Ozzy Osbourne aloitti heti Sabbathista lähdettyään soolouran, joka on ollut menestyksekäs, ja hänestä on tullut rakastettu rock-sekopää.
1990-luvulla grunge-bändit nimesivät alkuperäisen Sabbathin tärkeimmäksi esikuvakseen. Vuonna 1997 kävi toteen se, mitä moni oli toivonut muttei ollut uskonut koskaan tapahtuvaksi. Viisikymppiset, vanhat kaunat haudanneet ja raitistuneet alkuperäiset miehet mustissaan nousivat lavalle kotikaupungissaan Birminghamissa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan paluun piti käsittää vain muutama keikka, mutta valtavan kysynnän vuoksi konsertteja lisättiin.
Kesäkuussa -98 Seinäjoen Provinssirockissa nähtiin vakuuttava keikka, jolla tosin sydänkohtauksesta toipuvaa rumpali Bill Wardia tuurasi 80-luvulla bändiin kuulunut Vinnie Appice. The Last Supper -kiertue toi Sabbathin Suomeen myös joulukuussa 1999, jolloin hevin mestarit nähtiin Helsingin jäähallissa.
Syksyllä 1998 julkaistiin vuoden -97 Birminghamin keikoilla äänitetty levy Reunion, jolla on lisäksi kaksi uutta studiobiisiä. Helmikuussa 2000 Reunion-albumin kappale Ironman toi Sabbathille ensimmäisen Grammy-palkinnon. Black Sabbathin vuonna 1994 julkaistu tribuuttialbumi Nativity in Black sai jatkoa kesäkuussa 2000, jolloin julkaistiin albumin kakkososa Nativity in Black II.
Lopullisten lopettamishuhujen ympäröimän bändin alkuperäisjäsenistä Ozzy Osbourne ei ole ainoa, joka revittää myös omin päin: hänen lisäkseen Tony Iommi ja Bill Ward ovat puuhailleet soololevytysten parissa.
Teksti: Sami Ruokangas