Bess kuvailee tulevan UMK-esityksen "lähteneen lapasesta" – paljastaa myös oman selkeän suosikkinsa kisassa

Yksi heistä on Suomen euroviisuedustaja – näin UMK-kilpailijat kuvailevat kappaleitaan 2:45
Katso videolta, miten kaikki kilpailijat kuvailevat kappaleitaan MTV Uutisille!

Pop-artisti Bess tavoittelee Suomen euroviisuedustajan paikkaa Uuden Musiikin Kilpailussa. Laulaja uskoo suomenkielisellä kappaleella menestymiseen.

– Tanssittava, villi, ehkä vähän hurjakin.

Näin Bess, eli Essi Launimo, kuvailee Uuden Musiikin Kilpailussa kuultavaa Ram pam pam -kappalettaan.

Bess on tunnettu rohkeasta tyylistään, jonka hän lupaa jatkuvan kilpailussa vielä suuremmalla volyymilla.

– Homma on eskaloitunut, lähtenyt ihan lapasesta. Mutta silleen hyvällä tavalla, menee nextille levelille, hän kertoo naureskellen.

Aiemmin UMK:n lavalla on nähty suomenkielinen rohkea esitys Erika Vikmanilta. Bess kertoo arvostavansa häntä suuresti artistina ja taiteilijana. 

– Tämä on kuitenkin ihan eri keissi! 

Hän toivoo kappaleensa rohkaisevan kaikkia elämään ”omannäköistä elämää".

– Elämä on lyhyt, se on aivan liian arvokas kaiken maailman tyhjäntoimittamiselle.

Suurelle yleisölle Bess on tuttu Tempo-nimisestä kappaleestaan. Hän yhdistelee musiikissaan elektronista poppia ja housea. 

Viisufiilistelyä 50-luvun kappaleista asti

Bess kertoo Uuden Musiikin Kilpailuun osallistumisen olleen yksi hänen unelmistaan.

– Meillä on ollut himassa Euroviisu dvd-kokoelma 50-60-luvulta asti. Olen katsonut niitä ja opetellut biisejä, hän kertoo unelman syntymisestä.

Hän ei kuitenkaan ollut ajatellut osallistumista todella vakavasti ennen tätä vuotta. Puhe kilpailuun osallistumisesta alkoi viime vuoden alussa, jonka jälkeen oikea kilpailukappale löytyi.

– Tuntui, että tähdet olivat kohdallaan. 

Suomen kielellä laulaminen jakaa yleensä mielipiteitä Euroviisuista puhuttaessa. Bess kuitenkin katsoo monikansalaisuuden ja tätä kautta suomeksi laulamisen kuuluvan viisuihin.

Esimerkiksi viime vuonna Italia voitti Euroviisut laulamalla omalla äidinkielellään.

– Olen ylpeä suomen kielestä, suomalaisuudesta ja Suomesta. Ei meidän tarvitse hävetä yhtään mitään, Bess kiteyttää.

”Lopetan laulamisen vähäksi aikaa ja annan muiden olla rauhassa”

Bess kertoo ihailevansa jokaista, joka uskaltaa lähteä mukaan UMK:hon.

– Musiikki ei ole kilpailun asia, mutta tämä on musiikkikilpailu ja se vaatii paljon rohkeutta.

Hän lupaa kilpailun tarjoavan ”pelkkää parasta tänä vuonna”. Hän paljastaa kuitenkin lempikappaleensa kaikkien joukosta: Isaac Senen Kuuma jäbä.

– Vaadin, että pääsen bailaamaan eturiviin hänen esityksensä ajaksi!

Finaalin energinen laulaja valmistautuu ”juoksemalla ympäri kyliä ja laulamalla samaan aikaan”.

– Lupaan että tämän seitsemän viikon jälkeen käyn lenkillä, mutta lopetan laulamisen vähäksi aikaa ja annan muiden olla rauhassa, hän nauraa.

Bess kuvailee tavoitteena olevan maailman parhaimman shown vetäminen ainakin omasta mielestään.

– Siis se on oksat pois, pois tieltä männynkävyt ja muut!

Lue myös:

    Uusimmat