Mainos

Beatlesin alkuperäisnauhotteita löydettiin

Poliisi on löytänyt Hollannista 500 Beatlesin varastettua alkuperäisnauhoitetta.

Hollannista on löytynyt 500 Beatlesin alkuperäisnauhoitetta, jotka varastettiin 1970-luvulla. Saaliin joukossa on joitakin kappaleita, joita ei uskota aiemmin julkaistun.

Poliisin mukaan löydetyt nauhoitteet ovat mittaamattoman arvokkaita. Samoista äänitteistä on aiemmin ollut olemassa vain laittomia kopioita, joita on tavattu ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.

Tapaus selvisi britti- ja hollantilaispoliisien yhteistyöllä. Löydön tiimoilta pidätettiin eilen kaksi ihmistä Lontoon länsiosassa ja kolme henkeä Amsterdamin lähistöllä sijaitsevassa pikkukaupungissa.

Nauhoitteet liittyvät suunniteltuun Get Back -nimiseen albumiin, jonka oli määrä ilmestyä vuonna 1969. Projekti kuitenkin hyllytettiin, ja osa jo valmiista lauluista päätyi Let It Be -levylle. Kokonaisten laulujen lisäksi tallessa on myös pätkiä, joita Beatles ensin kokeili ja sitten hylkäsi harjoitusten aikana.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.