Bayern Münchenissä porisee: tähtipelaajalle nöyryyttävää kohtelua kärkiottelussa – "Tietysti kova pala hänelle"

Bayern München nousi lauantaina jalkapallon Saksan Bundesliigan kärkeen, mutta pelimatka Leverkuseniin ei ollut vain riemumarssia. Myöhäisottelun jälkeen pelaajat ja valmennusjohto joutuivat vastaamaan kysymyksiin hyökkääjä Leroy Sanen tilanteesta.

Süddeutsche Zeitung kuvaili Sanen saaneen korkeimman rangaistuksen, minkä pelaaja voi valmentajalta saada. Tähtihankinta Sane pääsi 32. minuutilla kentälle Kingsley Comanin tilalle, mutta vaihdettiin pois vain 36 minuuttia myöhemmin, jolloin Sane teki tilaa Jamal Musialalle. Syynä vaihtoon ei ollut loukkaantuminen, joten se tulkittiin epäluottamuslauseeksi valmentaja Hansi Flickiltä.

Vaihdon jälkeen Sane marssi turhautuneena vaihtopenkille ja seurasi ottelun loppuun suihkusandaalit jalassa. Joukkueen konkariosastoon kuuluva Thomas Müller ymmärsi turhautumisen ja lohdutti Sanea ottelun päätyttyä.

– Sanoin hänelle, että hänen ei pidä turhautua vaan ottaa tuo motivaatiota kasvattavana asiana. Se on tietysti kova pala hänelle. Mutta hän tekee kovasti töitä aukaistakseen solmunsa. Ei mene kauan ennen kuin kuulemme taas aivan erilaisia asioita Leroysta, Müller suitsutti Bildin mukaan.

Kokemus jyllää hyökkäyksessä

Müllerin lisäksi myös urheilutoimenjohtaja Hasan Salihamidzic rohkaisi Sanea.

– Hän haluaa itseltään enemmän. Me ja pojat haluamme auttaa. Hänellä on sellaisia ominaisuuksia, joita tarvitsemme ja jotka tulevat jälleen auttamaan meitä, Salihamidzic sanoi.

Sanen kausi on ollut vaikea esimerkiksi syys-lokakuussa vaivanneen loukkaantumisen myötä. Hän on pelannut 11 liigaottelussa ja tehnyt kohtalaiset kolme maalia ja antanut kolme maaliin johtanutta syöttöä, mutta ei ole kuulunut säännöllisesti Bayernin avauskokoonpanoon.

Bayernin ratkaisijakalustoon on vaikea murtautua. Kärkimies Robert Lewandowski, 32, tekee jatkuvasti maaleja, ja vuotta nuorempi Müller on noussut parin viime kauden aikana jälleen ratkaisijoiden joukkoon.

Lauantaina Lewandowski viimeisteli Bayernin molemmat täysosumat 2–1-voitossa Lukas Hradeckyn Leverkusenista.

Lue myös:

    Uusimmat