Australialaisnainen voitti lotossa hurjan summan – ensireaktioon voi moni samaistua: "Olen niin pahoillani!"

Onnettaren suosiossa ollut australialaisnainen luuli ensin, että soittaja yrittää huijata häntä.

Melbournessa asuva nainen voitti lotossa 852 000 Australian dollaria, eli noin 539 000 euroa. Kun hänelle soitettiin ja kerrottiin asiasta, hän löi luurin korvaan, koska luuli soittoa huijausyritykseksi, kertoo 9 News -sivusto.

Soitti ja pahoitteli puhelun äkäistä päättämistä

Kun nainen myöhemmin tarkasti numerot kupongistaan itse, hän tajusi, ettei kyseessä ollutkaan huijaus. Hän soitti takaisin lottofirmaan ja pahoitteli tapahtunutta.

– Voi hyvänen aika, olen niin pahoillani. Heräsin juuri ja ajattelin, että tämän on pakko olla huijaus. Niinpä löin luurin korvaan, hänen kerrotaan sanoneen.

– Tarkastin kupongin netistä heti ja tiesin, että minun täytyy soittaa takaisin teille saman tien.

Eläkkeelle aiemmin ja hankintaan uusi imuri

Nainen kertoo, että lottovoitto nopeuttaa hänen eläköitymissuunnitelmiaan. Voittorahoillaan hän on suunnitellut ostavansa koruja tai uuden imurin.

– Koronasulku on päällä juuri nyt, joten ei tätä hirveästi voi lähteä juhlistamaan, mutta saatamme hakea pikaruokaa ja korkata viinipullon tänään, hän kertoo.

Katso myös: Mitä kannattaa tehdä, jos jättipotti osuu kohdalle? Lottovoittajat kertovat.

Näin suomalaiset lottovoittajat neuvoisivat muita 1:08

Lähde: 9 News

Lue myös:

    Uusimmat