Ernest Lawson aloittaa Tämä on tämä -ohjelman juontajana. Ohjelman kolmas kausi käynnistyy lokakuussa.
Tämä on tämä palaa lauantaina 3. lokakuuta MTV:lle, kolmannella kaudellaan. Ohjelman uutena juontajana aloittaa Ernest Lawson.
Hän pitää pelin kasassa, vaikka vastaukset harhailevat ja logiikka on ajoittain vapaaehtoista. Vakiokapteenit Kiti Kokkonen ja Joonas Nordman jatkavat tuttua nokitteluaan.
Lawson ottaa uuden pestin vastaan superinnoissaan.
– Olin viime kaudella mukana yhden jakson vieraana, ja se oli hauskin päivä ikinä. Nyt saan juontajan ja tuomarin roolissa nauttia kilpailijoiden tarjoamasta hulvattomuudesta ilman, että minun tarvitsee jännittää itse kilpailua. Paras duuni, hän kertoo.
– Tämä on tämä on puhdasta hauskanpitoa ja hyvän mielen levittämistä kotikatsomoihin. Tällä kaudella luvassa on kunnon naurubileet.
– Kiti ja Joonas ovat tämän maan hauskin kaksikko. Heidän kanssaan voi odottaa odottamatonta, ja varmaa on ainoastaan se, että vatsalihakset tulee kipeiksi nauramisesta. Myös meidän loistavat vieraat laittavat itsensä täysillä likoon, ja mitään ei säästellä, kun tähtäimessä on pelin voittaminen, Lawson sanoo.
Formaatti on yksinkertainen. Kysytään, mikä on tämä ja kuka on tämä. Vaihtuvina vieraina ohjelmassa nähdään muun muassa edelliskausien juontaja ja, ja, ja ja ja ja sekä ja .




