Asiantuntijat: Portugalin lainan kysyntä positiivinen yllätys - ongelmat jatkuvat silti

Portugalin valtion lainat menivät kaupaksi odotettua paremmin, mutta ongelmia ei ole ohitettu.

- Oli positiivinen yllätys, että lainalle oli kysyntää enemmän kuin sitä laskettiin liikkeeseen. Se kertoo siitä, että markkinoilla on selvästi myös sijoittajia, jotka uskovat, että Portugali kykenee hoitamaan tulevaisuudessa lainansa ilman erityisjärjestelyjä, arvioi Ilmarisen varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio.

Portugalin lainapaperit olivat haluttua tavaraa, sillä kysyntä ylitti tarjonnan 3,2-kertaisesti. Ritakallion mukaan se antoi hetkeksi hengähdysaikaa Portugalille.

- On kuitenkin ennenaikaista olettaa, että Portugalin ongelmat olisi nyt jotenkin hoidettu, vaan kyllä kriisi jatkuu, kunnes saadaan kunnolla tukevaa maata jalkojen alle.

Myös Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius muistuttaa, että nyt liikkeelle laskettu potti ei suinkaan kata Portugalin koko lainatarvetta.

- Sehän on vasta pieni osa sitä rahoitustarvetta, mikä Portugalin pitää hakea markkinoilta tämän kevään aikana. Portugalin pitäisi jälleenrahoittaa noin 20 miljardia euroa.

Nyt Portugali lainasi kahdella lainalla markkinoilta yhteensä runsaat 1,2 miljardia euroa.

Korkea korkotaso ei yllättänyt

Portugalin huutokaupassa kymmenvuotisen lainan korko ylsi 6,716 prosenttiin.

Ritakallion mukaan koron korkea taso ei ollut yllätys. Viimeksi marraskuussa huutokaupatussa vastaavassa lainassa korko oli kuitenkin 6,806 prosenttia. Ritakallion mielestä erolla ei juurikaan ole merkitystä.

- Tämä on kallista velkaa, ja viime päivien markkinoiden tasoa. Ero on niin pieni, että jos katsotaan pitkällä aikavälillä taaksepäin sekä marraskuun että tämänhetkinen taso on huipputasoa ja merkittävästi korkeampi kuin keskimäärin euromaiden velan hinta.

Handelsbankenin Helenius puolestaan pitää lainakorkoa kohtuullisena.

- Ei se nyt ole ihan huonokaan, kun pelot olivat että se jää päälle seitsemän prosentin.

- Kaiken kaikkiaan odotus oli, että lainahuutokauppa menee hyvin ja voisi sanoa, että sitä vähän pedattiinkin. Euroopan keskuspankki EKP on ollut aktiivinen viime viikolla ja alkuviikosta ja kenties jopa tänä aamunakin. EKP on ikään kuin tehnyt tilaa, että markkinoilla olisi kiinnostusta tätä huutokauppaa kohtaan, Helenius kuvaa.

Todellinen testi keväällä

Heleniuksen mukaan todellinen osoitus Portugalin kiinnostavuudesta sijoittajille saadaan parin kuukauden päästä, kun suurimmalle osalle maan lainatarpeesta aletaan hakea rahoittajaa.

- Oleellista on se, millä hinnalla Portugali saa rahoitusta kevään aikana, kun se hakee vielä tarvitsemansa 20 miljardia euroa. Se ratkaisee, miten tässä käy, Helenius linjaa.

Seuraavaksi markkinoilla jännitetään Espanjan velkahuutokauppaa, joka käydään myös tällä viikolla.

- Myös Portugali tulee olemaan lähiviikkoina uudelleen markkinoilla hakemassa velkaa, sanoo Ilmarisen Ritakallio.

Katso Leea Ollikaisen juttu ja Jyrki Kataisen haastattelu

Lue myös:

    Uusimmat