Terveysvalmentaja Sirkka Santapukki tietää, kuinka elää onnellisesti elämänsä loppuun asti. Tunteiden käsittely ja purkaminen on tärkeä osa onnellisuuden saavuttamista. Santapukki antaa käytännönläheisiä vinkkejä, joiden avulla onnettomuutta aiheuttavista tuntemuksista voi päästä eroon.

Onnellinen ihminen tuntee itsensä ja tietää mitä elämältään kaipaa.
– Ala kysyä itseltäsi nukkumaan mennessä mitä haluat elämältä, terveysvalmentaja Sirkka Santapukki kehottaa.
Unta odotellessa voi myös kuulostella rohkeasti omia tuntemuksiaan.
– Mieti, mikä tunne on päällä. Ei merkitse mikä tunne se on, sen voi toivottaa tervetulleeksi.
Tunteitaan voi purkaa myös käytännössä esimerkiksi paperille. Santapukki muistelee, kuinka hän oli kehottanut ahdistuksesta kärsivää naista kirjoittamaan paperille eri lauseita niistä alkukirjaimista, jotka muodostavat sanat "minulla on paha olla."
– Hän kirjoitti 36 lausetta, joista viimeinen oli "minä olen pelkästään onnekas".
Sanoissa on voimaa
– Sanat ohjaavat elämää. Ne herättävät mielikuvia, jotka taas tuottavat tunteita, Santapukki selittää.
Hän mainitsee esimerkiksi sanan voikukka, joka herättää heti ajatuksia kesästä ja auringosta.
Vastaanotollaan hän on kehottanut ahdistuksesta kärsiviä ihmisiä kirjoittamaan paperille ensimmäisen mieleen juolahtavan sanan.

