Yllättävä tutkimustulos kyseenalaistaa koko avioliiton idean

Terveysvalmentaja Sirkka Santapukki ei usko, että toinen ihminen voi tehdä meidät onnelliseksi - ei vaikka kuinka rakastettaisiin. Hänen mukaansa rakkaus voi kukoistaa onnellisena vain vapaiden ihmisten välillä.

– Rakastunut luulee, että toinen ihminen voi tehdä onnelliseksi, terveysvalmentaja Sirkka Santapukki huokaa.

Hänestä kyseessä on kuitenkin harhaluulo: omaa onnellisuuttaan ei voi ulkoistaa toisen ihmisen tehtäväksi, vaan siitä on vastattava itse.

Santapukin mukaan rakastuneiden välille viriää helposti valtataisteluja, jotka tukahduttavat oman onnellisuuden. Hänestä etenkin nuoret sortuvat kuvittelemaan, että kumppani tekee heidät onnellisiksi.

– Jos taas kaksi vapaata ihmistä, iästä riippumatta, löytää toisensa, ja he ovat itse tahoillaan onnellisia, siitä voi seurata huikea rakkaustarina, Santapukki innostuu.

Hän ei tyrmää edes vapaita suhteita onnettomuuden aiheuttajiksi.

– Vapaa suhde voi toimia, kun kyseessä on oikeasti kaksi vapaata ihmistä. Mutta ainakaan niin se ei voi toimia, että toinen on riippuvainen suhteessa ja toinen ei.

Avioliitto – onnen loppu?

– Vastuu omasta elämästä tekee onnelliseksi. Jos voi toteuttaa asioita, jotka ovat itselle tärkeitä – ja kumppani samaten –siitä seuraa parempaa vuorovaikutustakin.

Santapukki muistelee Iso-Britanniassa tehtyä tutkimusta, jonka mukaan parit, jotka eivät ole sitoutuneet toisiinsa avioliiton kautta, ovat yllättäen avioituneita onnellisempia suhteessaan. Aviottomilla pareilla oli jopa enemmän aikaa mahdollisille yhteisille lapsilleen.

– Kun ei olla sidoksissa pakolla, sitoutuminen on vapaaehtoista. He olivat sitoutuneempia kuin avioituneet, Santapukki perustelee.

Studio55.fi/Milja Haaksluoto

Kuvat: Colourbox.com

Juttu on uusinta toukokuulta 2012.

Lue myös:

    Uusimmat