Ari Koivunen ulosottoveloistaan: Ollut hyvä meininki

MTV3:n Idolsin vuonna 2007 voittanut laulaja Ari Koivunen suhtautuu yllättävän rennosti lähes 40 000 euron ulosottovelkoihinsa.

Ari Koivusen ulosottorekisteri on 6 sivua pitkä ja saatavia on kertynyt yhteensä 38 289 euron edestä. Uusia merkintöjä ei kuitenkaan ole kertynyt, vaan viimeisin merkintä on viime vuoden marraskuulta.

Saatavat koostuvat jäännösverojen lisäksi muun muassa pysäköintivirhemaksuista, ajoneuvoveroista sekä terveyskeskus- ja sairaalamaksuista. Suurin yksittäinen summa on yli 13 000 euron jäännösvero. Tiedot perustuvat 20.10.2011 Helsingin ulosottovirastosta saatuun todistukseen ulosottorekisteristä.

MTV3.fin Viihdeuutiset tiedusteli Arilta, miten mies ei vieläkään ole hoitanut pois ulosottovelkojaan?

– Kyllähän ne on maksettava, ei siinä mitään. En ole mitään ohjetta itselleni laatinut, että miten ne hoidan, mutta kyllä ne joskus tulee maksettua. Pääasia kuitenkin, ettei uusia merkintöjä ole enää tullut, Koivunen kertoo.

Ari kertoo, että hänen ulosottoveloista uutisointi on kirvoittanut kommentteja myös miehen kaveripiirissä. Koivunen vaikuttaa kuitenkin suhtautuvansa melko huolettomasti velkoihinsa.

– Ulosottovelathan tarkoittavat vain sitä, että on jossain vaiheessa ollut hyvä meininki. Suurin osa on mätkyjä, joten joskus on tullut mukavasti tuloja ja asiat ovat vaan jääneet hoitamatta. Toivottavasti olen nykyään vähän fiksumpi raha-asioiden suhteen, hyväntuulinen Ari toteaa MTV3.fin Viihdeuutisille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat