Ari Koivunen jätti soolouran - syynä huono levymyynti?

Idols-voittaja Ari Koivunen on kertonut faneilleen laittavansa soolouran jäihin toistaiseksi. LIekö yhtenä syynä laskenut levymyynti, mutta fakta on se, että Koivusen levymyynti laski dramaattisesti.

Musiikkiteollisuus on ollut helisemässä maailmanlaajuisesti laskeneen levymyynnin takia. Ilmiö on tuttu myös Suomessa, jossa nykyisten Idols-tähtien levyt eivät ole myynneet edellisvuosien tapaan.

Ari Koivusen voittaessa Idols-kisan kaksi vuotta sitten tilanne oli vielä toinen. Lahtelainen korkealta ja kovaa laulava karaokeisäntä valloitti suomalaisten sydämet ja miehen esikoisalbumi myi kuin häkää.

Vuonna 2007 julkaistuFuel for the Fire -albumi löysi tiensä melkein 70 000 suomalaisen levyhyllyihin ja myi tuplaplatinaa.

Seuraavana vuonna julkaistiin Koivusen kakkosalbumi, Becoming, joka myi huomattavasti vähemmän kuin edeltäjänsä.

Levymyynnin lasku oli niin dramaattinen, ettei kakkosalbumi myynyt kuin vähän yli kultalevyrajan eli reilut 17 000 albumia.

Tänä vuonna Koivunen ei enää uutta albumia julkaissut, vaan siirtyi Amoral-yhtyeen uudeksi laulajaksi. Nähtäväksi jää, tuleeko Ari Koivunen julkaisemaan omalla nimellään yhtään albumia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat