Antti J. Jokinen mafiaelokuvan tähdistä: Monien kanssa neuvoteltu

Ohjaajan mukaan sopimuksia kansainvälisen Kriminaali-elokuvan päänäyttelijöiden kanssa ei ole vielä allekirjoitettu.

Elokuvaohjaaja Antti J. Jokisen uusimman elokuvaprojektin, Katja Ketun romaaniin perustuvan Kätilön, kuvaukset alkavat Lapissa maaliskuussa. Elokuva saa ensi-iltansa noin vuoden kuluttua.

Samaan aikaan Jokisella on työn alla myös Venäjän mafiasta kertova kansainvälinen elokuvahanke Kriminaali. Vaikka ajatukset tällä hetkellä ovat intensiivisesti Kätilössä, kertoo Jokinen myös Kriminaalin valmistelujen olevan hyvällä mallilla.

– Suunnitelmanani on tehdä nämä kaksi elokuvaa putkeen. Kriminaali kuvataan Irlannissa, Suomessa ja Venäjällä Pietarissa, hän suunnittelee.

Aiemmin syksyllä uutisoitiin, että Jokinen ja Kriminaalin tuottaja Markus Selin ovat neuvotelleet Matrix-tähti Keanu Reevesin kanssa roolista elokuvassa. Jokisen mukaan sopimuksia kansainvälisten näyttelijöiden kanssa ei ole vielä allekirjoitettu.

– En viitsi vielä kertoa nimiä, sillä meillä ei ole mitään paperilla. Useiden näyttelijöiden kanssa on kuitenkin neuvoteltu. Lisäksi elokuvaan tulee myös muutamia suomalaisnäyttelijöitä, ohjaaja selventää.

Lue myös:

    Uusimmat