Kreikkalaiset elävät vahvasti menneessä. Onko joukkueella siksi tulevaisuutta meneillään olevissa EM-kisoissa?
Vierailin eilen Itävallan Seekirchenissä. Tuo pikkukaupunki on EM-lopputurnauksen ajaksi vastaanottanut hallitsevan Euroopan mestarin huomaansa. Majapaikan ja harjoitusalueen lisäksi kaupungista löytyy lehdistökeskukseksi muutettu keilahalli.
Tuo kyseinen Seekirchenin Sportzentrum Augin keilahalli toimi eilen esiintymislavana näytelmälle, jonka pääosassa oli kreikkalainen nykyjumala Angelos Charisteas. Nürnbergin hyökkääjähän tunnetaan oikealla hetkellä suoritetusta päännyökkäyksestä, jonka seurauksena pallo muutti suuntaa ja päätyi lopulta Portugalin maaliin. Antiikin ajan kreikkalaisilta jumalilta vaadittiin pikkaisen vaativampia ominaisuuksia jalustalle pääsemiseksi, mutta ajathan tunnetusti ovat muuttuvaista sorttia.
Kreikkalaiset eivät ole unohtaneet Charisteasia eivätkä eritoten hänen kesän 2004 EM-tittelin ratkaissutta maaliaan. Se kävi harvinaisen selväksi Seekirchenissä. Jopa helleenimedian edustajat kaulailivat avoimesti ja häpeilemättä kansallissankaria, ja otattivat itsestään yhteisvalokuvia Charisteasin kanssa.
Tilaisuudessa paikalla ollut ruotsalaislehdistö tuntui pitävän koko lehdistötilaisuutta show’na, joka ei vakuuttanut. Ilmeistä päätellen länsinaapurin medianedustajat poistuivat Seekirchenistä entistä vakuuttuneimpina siitä, että Ruotsi saalistaa tiistain avausottelussa hallitsevan Euroopan mestarin päänahan. Siitä olisi sitten hyvä jatkaa matseihin Espanjaa ja Venäjää vastaan.
Luultavasti ruotsalaiset aistivat kreikkalaisnäytelmästä sen saman minkä minäkin: Kreikka elää liiaksi menneessä, vaikka nyt olisi korkein aika suunnata katse vahvasti kohti tulevaa. Charisteas ei ole sitten sankaritekonsa vakuuttanut - ei seurajoukkueessa eikä edustusmiehistössäkään. Myös Kreikan maajoukkueella on vielä todistamatta, ettei ensikertalaisena saalistettu EM-titteli ollut sattumaa, ja ettei joukkue ollut pelkkä tähdenlento.
Kreikan päävalmentaja Otto Rehhagel ei pääse enää toistamiseen yllättämään taktiikallaan. Nyt "Rehhaclesin" porukka osataan ottaa tosissaan ja lisäksi hallitsevan mestarin peittoaminen kiinnostaa aina jokaista vastustajaa. Ruotsille on tiistaina jaossa kolmen pisteen lisäksi roppakaupalla positiivista julkisuutta. Kreikalla sen sijaan on melkeinpä ainoastaan hävittävää.
Helleenimedia ei tunnu edes ajattelevan tappion mahdollisuutta. Kreikkalaiset toimittajat tuntuivat säteilevän toinen toistaan positiivisina Seekirchenin sateisesta säästä huolimatta. Taitaa porukalla olla tiistai-illaksi voitto-ouzot jo valmiiksi tilattuina.
Myönnän, etten neljä vuotta sitten ollut Kreikan mestaruuteen johtaneen taktiikan ystävä. En pitänyt siitä läheskään niin paljon kuin kreikkalaisesta ruoasta. Helleenit tietävät, miten liha pitää grillata ja kuinka eri lihasortit mahtuvat samalle lautaselle. Annokset näyttävät ja maistuvat maukkailta sekä monipuolisilta - ominaisuudet, joita Kreikan jalkapallomaajoukkueen pelistä kaipaan.
En ole mikään antiikin Kreikan jumala, enkä siten omaa luontaista ennustamisen taitoa. Ehkä olen siis väärässä kreikkalaisten kisamenestyksen suhteen. Charisteaskin saattaa jälleen paukuttaa tärkeät voittomaalit ja saada niiden avulla pestin eurocupeissa mukana olevaan seuraan. "Euro-Harry" kaipaisi takuulla itsekin piristystä kauden jälkeen, joka päättyi Bundesliigasta pudonneen joukkueen vaihtomiehenä.
Kova on ollut viime EM-kisojen ratkaisijan alamäki.
Teksti: Pekka Franck 8.6.2008
(MTV3)