Mainos

Anssi Vanjoki Vertun hallituksen puheenjohtajaksi

Entinen Nokia-pomo Anssi Vanjoki on nimitetty Vertu-kännykkäyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi.

Ydinliiketoimintoihinsa keskittyvä Nokia myi hiljattain luksuspuhelimia valmistavan Vertun osake-enemmistön pääomasijoittaja EQT:lle. Samalla Nokia-konkari Vanjoki sai Vertun uudessa organisaatiossa hallituksen puheenjohtajan pestin.

56-vuotias Vanjoki työskenteli Nokialla matkapuhelinten parissa vuosina 1991–2010. Hän erosi Nokialta sen jälkeen, kun kanadalainen Stephen Elop nimitettiin toimitusjohtajaksi. Nykyisin Vanjoki on toiminut myös muun muassa Amer Sportsin hallituksen puheenjohtajana.

– Vertuun on nimetty hallitus, johon kuuluu EQT:n mallin mukaan kokeneita toimialaosaajia vauhdittamaan yhtiön kasvua. Anssi Vanjoki on nimitetty hallituksen puheenjohtajaksi, Vertun hallitukseen sijoitusyhtiön edustajana nimetty Jussi Nyrölä vahvistaa MTV3.fi:lle.

Nyrölä myös kumoaa viikonloppuna USA:sta liikkeelle lähteneen huhun, jonka mukaan Vanjoki olisi ryhtymässä Vertun toimitusjohtajaksi. Vertun toimitusjohtajana jatkaa yhtiötä vuodesta 2009 luotsannut Perry Oosting.

Vanjoen ohella Vertun hallitukseen tuo kokemusta muun muassa Robert Polet. Hollantilainen Polet on italialaisen luksusmerkki Guccin pitkäaikainen entinen toimitusjohtaja.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.