Analyysi: Onko nettikauppa huumeiden Uber?

Kiinnijäänyt huumekauppias Lasse Kärkkäinen väitti haastattelussaan huumeiden nettikaupan luovan painetta Suomelle muuttaa huumelakejaan ja ottaa huumeet sekä niiden kauppa valtion valvontaan rikollisilta.

Haastattelussa hän vertaa salatuissa verkoissa tapahtuvaa diilausta kyytipalvelu Uberiin, jonka katsotaan olleen yksi paineen luoja taksiliikenteen avaamiselle nykyistä laajemmalle joukolle yrittäjiä.

Kärkkäisen huomiot rikollisen huumekaupan luomista ongelmista ovat relevantteja, vaikka puhe paremmasta valvonnasta tuntuukin erikoiselta miehen suusta, joka on aggressiivisestikin markkinoinut myymiään laittomia päihteitä esimerkiksi postikulujen hinnalla lähetettävin näyte-LSD-lapuin. Ajatus huumeiden nettikaupasta diilauksen Uberina on kuitenkin sen suhteen oikean suuntainen, että se muuttaa sekä huumerikollisuuden ja siihen reagoinnin tapoja.

Digitaalisaatio tuli huumebisnekseen

Ei liene enää toimialaa, jossa netti ei olisi ottanut paikkaansa osana liiketoimintaa. Huumekauppa ei tässä suhteessa eroa laillisista rahanteon muodoista. Samalla kun digitalisaatio tuo ihmisille uusia ja aiempaa joustavampia palveluita, pakottaa se vanhat toimijat uusimaan toimintaansa. Netissä tapahtuvan huumekaupan osalta se koskee kaikkia viranomaisista omaisiin ja perinteisiin huumekauppiaisiin. Se ei kuitenkaan suoraan tarkoita vanhojen toimintatapojen täydellistä purkua, vaan myös vanhat mallit voivat uudistua.

Eräät rikolliset katsoivat viranomaisten olevan täysin voimattomia anonymiteettiä ja salauksia hyödyntävän nettidiilauksen kanssa, mutta ei kestänyt kauaa, kun poliisi oppi oman osansa pelin säännöistä. Eduskunnan oikeusasiamiehen raporteista esimerkiksi selviää, että aiemmin muutamia kertoja vuodessa käytettyjen valeostojen määrä on kasvanut moninkertaiseksi, kun poliisi on napannut hävyttömimpiä huumekauppiaita sopimalla "kaupat" myyjän kanssa.

Samalla viranomaisten ymmärrys bitcoin-virtuaalivaluutasta ja muista verkkorikoksiin käytetyistä kätkeytymisen keinoista on lisääntynyt. Vaikka selvää on, etteivät viranomaiset pysty kaikkia aineita markkinoilta poistamaan sen enempää perinteisestä kun verkkoa hyödyntävästä huumekaupasta, ei seisomaan haluta jäädä tumput suorina.

Silti vaikuttaa siltä, että tietosuojastaan huolta pitänyt huumeiden tilaaja voi välttää seuraamukset huumeiden hankintayrityksestä. Maksu- ja tilaustapahtumasta ei jää välttämättä todisteiksi kelpaavia jälkiä, ja ostaja voi väittää, ettei tiedä viranomaisten haaviin päätyneestä huumelähetyksestä mitään, vaikka paketissa hänen nimensä olisikin. Tähän uskoo ainakin osa ostajista.

Koko huumekenttä muuttuu

Kauppa ei kuitenkaan muuta vain viranomaisten vastatoimia, vaan koko toimintaympäristöä. Aiemmin vaadittuja kontakteja huumepiireihin ei samassa määrin enää tarvita, kun sopiva kauppias löytyy verkosta muutamalla klikkauksella. Saakin nähdä, syntyykö joillekin huumeille uusia käyttäjäryhmiä tämän seurauksena. Huumeisiin pääsee käsiksi yhä helpommin myös ihminen, joka ei halua kasvokkain tavata rikollisia, ja toisaalta myös alaikäiset, joita ei ehkä aiemmin olisi hyväksytty huumebisnesten osapuoleksi.

Anonymiteetti mahdollistaakin lapsille käsiksipääsyn huumeisiin, mistä esimerkkinä on jo nähty Suomessakin sairaalahoitoa vaativia myrkytyksiä. Tämä tuo esimerkiksi vanhemmille uusia huolia siitä, miten varmistaa, ettei pikku-Jonne ole tekemisissä huumeiden kanssa. Samalla myyjiksi voivat ryhtyä henkilöt, joilla ei vanhastaan ole aineille asiakkaita, sillä netin kauppapaikat auttavat tarjontaa kohtaamaan kysynnän.

Samalla myös huumetyön tulee muuttua kentän mukana. Tietoa huumeista, haitoista ja niihin tarjotusta avusta pitää levittää sellaisille ihmisryhmille, jotka eivät muuten kohtaisi sen enempää muita käyttäjiä kuin hoitohenkilökuntaakaan. Samalla nettikaupan valikoimat monipuolistavat tarjontaa niin, ettei pitkän linjan käyttäjäkään ottane selvää, miten mikin kirjainyhdistelmä lopulta vaikuttaa. Nämä vaativat uudenlaisia ratkaisuja.

Toisaalta nettikauppa tarjoaa myös mahdollisuuksia. Päihdetyön on ennenkin ollut vaikea tavoittaa ilman vakavia ongelmia huumeita käyttäviä viihdekäyttäjiä, ja verkko tarjoaa tähän entistä matalamman kynnyksen mahdollisuuden. Myös tutkijat ovat kiinnostuneet nettikaupasta, sillä paradoksaalisesti se anonyymiydessään voi olla hyvinkin avoimesti helposti seurattava esimerkiksi myytyjen aineiden tai käytettyjen rahamäärien osalta.

Eniten muuttuu itse huumekauppa

Mutta kuten Uberissakin, merkittävimmin muutos vaikuttanee alaan itseensä. Suhteellisen tuore kansainvälinen huumeita käsittelevät kyselytutkimus Global Drug Survey kertoo sen netin huumekauppoja koskeneeseen kysymykseen vastanneista suomalaista 41 prosentin ostaneen huumeita salatusta verkosta*. Otos on suhteellisen pieni, eikä ole tietoa, kuinka hyvin vastaajat tyypillistä suomalaista huumekäyttäjää vastaavat. Se kuitenkin kertoo, että ainakin jollekin osalle käyttäjistä verkko on tuttu kauppakanava.

Vaikka nettikauppa edustaa kotimaisten tutkimusten mukaan vielä pientä marginaalia kaikesta Suomessa harrastettavasta huumekaupasta, oppii osa käyttäjistä toivomaan asioinnilta anonyymiyttä, ilman väkivallan tai velanperinnän uhkaa. Toisaalta netin kautta huumeita voi tilata milloin vain, ja tuotteet voidaan tuoda jopa kotiovelle. Toisaalta samalla otetaan riski, sillä digitaalinen toiminta voi auttaa poliisia vanhojen rötösten jäljittämisessä. Minkä kerran on verkkoon laittanut, sitä ei sieltä pois saa, kuten Douppikauppakin sai huomata.

Voi olla, että äkkiä ”kivijalkadiileri” saa huomata, että asiakas on siirtynyt verkon nettikaupoille. Toki perinteiselle kaupalle löytyy kysyntää vielä kauan, ja esimerkiksi musiikkitapahtumissa tulee jatkossa kulkemaan kaupparatsuja epämääräisiä tuotteita juhlakansalle kauppaamassa, erityisesti jos huumekoirauudistus pienentää käyttäjän halua tuoda aineita itse festivaalialueelle. Ehkä digitalisaatio myös siistii bisnestä prostituution tapaan, kauppatapahtuman siirtyen yhä enemmän pois silmistä.

Mitä tulee huumekauppias-Kärkkäisen toiveisiin nettikaupan huumelakeja muuttavasta vaikutuksesta, on pakko todeta ennustajan työ vaikeaksi ja epävarmaksi ammatiksi. Netin tulisi tehdä huumekaupasta huomattavasti nykyistä yleisempää ja helpompaa, jotta Uber-efekti olisi edes mahdollinen.

Varmaa kuitenkin on, että jos Douppikaupan seuraajat jatkavat Kärkkäisen viitoittamalla aktiivisen markkinoinnin, asiakaspalveluhenkisyyden ja valikoiman kasvattamisen tiellä, muuttavat nämä ”verkkomaailman huumeiden supermarketit” jatkossakin huumekenttää varmasti suuntaan tai toiseen.

*Kyselyyn osallistuneista noin 400 suomalaisesta kuitenkin vain noin 65% vastasi kysymykseen, eli lähes puolen osalta tietoa salattujen verkkokauppojen käytöstä tai käyttämättömyydestä ei ole. (päivitetty juttuun 5. syyskuuta 2017)

Lue myös:

    Uusimmat