Päättymässä oleva työmarkkinakierros osoittaa, että nykyinen järjestelmä on riitelyherkkä. Kukaan ei hyödy siitä, että sopimuksia syntyy usein vasta lakkojen jälkeen, kirjoittaa MTV Uutisten politiikan ja talouden toimittaja Ossi Rajala.
Palkansaajajärjestöt anovat jälleen muutoksia Petteri Orpon (kok.) hallituksen luomaan uuteen työmarkkinajärjestelmään, jossa duunarit jäivät mopen osille.
Teollisuusliitto ja PAM moittivat nyt erityisesti nykyistä sovittelujärjestelmää, joka ammattiliittojen mielestä ajaa työnantajien etuja.
Lue myös:
Teollisuusliiton Riku Aalto kritisoi kovasanaisesti valtakunnansovittelijan roolia: "Työnantajalla on nyt kaksi ääntä"
Syynä on se, että monen liiton on pitänyt työtaistella itselleen yleisen linjan mukaiset, kahdeksan prosentin palkankorotukset kolmelle vuodelle. Työnantajat eivät ole niihin automaattisesti suostuneet.
Muutamat työnantajaliitot ovat yrittäneet päästä yleistä linjaa halvemmalla ja se on johtanut lakkoihin. Esimerkiksi harvinaiseen poliisien lakkoon.
Työnantajat ovat nähneet yleisen linjan palkankorotustason olevan katto, mutta palkansaajat ovat pitäneet sitä lattiana. Riitaherkkä tilanne on ollut valmis.
Palkansaajajärjestöt eivät huomioi juurikaan sitä työnantajien viestiä, että eri aloilla on eri tavalla varaa palkankorotuksiin.
Nähtäväksi jää esimerkiksi se, hinnoiteltiinko valtiolle, kuntiin ja hyvinvointialueille uusia irtisanomisia, kun korotusprosentit käyvät julkiselle taloudelle kalliiksi.
Palkkamaltti olisi ollut mahdotonta
Olisi kuitenkin mahdotonta vaatia ammattiliitoilta palkkamalttia tilanteessa, jossa palkansaajien ostovoima on heikentynyt kovien inflaatiovuosien seurauksena. Lisäksi ammattiliitoilla on painetta osoittaa omaa voimaansa hallituksen työmarkkinapolitiikkaa vastaan.
Liittojohtajien on ollut pakko päästä yleisen linjan mukaisiin korotuksiin keinolla millä hyvänsä. Muuten jäsenistö pettyisi ja liittojohtaja joutuisi etsimään muita töitä.
Työnantajaleirissä on puolestaan ollut vaihtelevasti ymmärrystä palkansaajien huolille nykyisessä työmarkkinamallissa. Orpon hallitus on tehtaillut tasaiseen tahtiin työnantajille myönteisiä lakimuutoksia ja palkansaajien vastustuksen vaikutus on ollut tuuleen huutamista.
Työnantajat ottavat nyt kaiken irti ja toivovat, ettei seuraava hallitus peru kovin laajasti nyt tehtyjä uudistuksia.
Toiveena on todennäköisesti myös se, että ay-liike nielisi itselleen katkeran kalkin ja mukautuisi nykymenoon. Tämä toive lienee turha.
Suomen työmarkkinat vaikuttavat ajautuvan loputtomien riitojen tielle, ellei tulevina vuosina onnistuta parantamaan luottamusta järjestöjen välillä. Kolmen vuoden sopimuskausi mahdollistaa vuoropuhelun parantamisen.
Toivottavasti luottamustilanne paranee. Lakkoherkkä Suomi ei olisi kenenkään etu.