Amish-yhteisö antoi anteeksi koulutyttöjen surmaajalle

Viisi 7-13-vuotiasta amish-tyttöä surmanneen miehen leski on kiittänyt amish-yhteisöä anteeksiannosta. Lesken mukaan amishit ovat jopa perustaneet rahaston tukemaan yksinhuoltajaksi jääneen lesken tulevaisuutta.

Yhdysvalloissa kaksi viikkoa sitten viisi koulutyttöä surmanneen miehen leski kiittää avoimessa kirjeessä amish-yhteisöä heidän anteeksiannostaan ja tuestaan.

Charles Roberts hyökkäsi West Nickel Minesin amish-kouluun 2. lokakuuta ja ampui kuoliaaksi viisi 7-13-vuotiasta tyttöä sekä lopulta itsensä. Lisäksi viisi muuta koulutyttöä haavoittui.

Ampujan leski Marie Roberts kertoo kirjeessään, että hän ja hänen kolme lastaan ovat saaneet paljon lohtua amish-yhteisön anteeksiannosta ja armosta. Amishit ovat jopa perustaneen rahaston tukemaan yksinhuoltajaksi jääneen lesken tulevaisuutta.

- Teidän rakkautenne on auttanut perhettämme eheytymisessä, jota niin kipeästi kaipaamme, Roberts kirjoittaa.

Amishit kuuluvat kristittyyn suuntaukseen, jonka jäsenet elävät yksinkertaisissa ja vanhakantaisissa maatalousyhteisöissä Yhdysvaltain koillisosassa. Useimmat heistä polveutuvat sveitsinsaksalaisista, jotka pakenivat Euroopasta uskonnollista vainoa 1700-luvulla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat