Amerikkalaisasiantuntija: Nato sivuuttaa Ranskan

Yhdysvallat ja muut Nato-maat eivät todennäköisesti ota Ranskaa mukaan päätöksentekoon, kun sotilasliitto seuraavan kerran keskustelee Turkin puolustuksen kohentamisesta. Näin arvioi eilisiltana Yhdysvaltain puolustusministeriön neuvonantaja Richard Perle. -Nato voi käsitellä näitä kysymyksiä ilman että Ranska on mukana, Perle sanoi. Hänen mukaansa oli pelkkää kohteliaisuutta Ranskaa kohtaan, että Ranska ylipäätään otettiin mukaan keskusteluihin Turkin auttamisesta.

Ranska vetäytyi Naton sotilaallisesta yhteistyöstä jo 1966, vaikka ei eronnutkaan liitosta. Sittemmin Ranska on kuitenkin osallistunut jossain määrin Naton sotilaalliseen yhteistyöhön. -Ranska ei osallistu sotilaalliseen toimintaan, vaan istuskelee ulkopuolella. Se ei ota vastuuta, mutta sitten he ryhtyvätkin käyttämään veto-oikeuttaan, Perle sanoi CNN-uutiskanavan haastattelussa.

Perlen mukaan Ranskan erityiskohtelusta saatetaan tehdä loppu. -Olemme sietäneet Ranskan käyttäytymistä hyvin pitkään ja palkinnoksi saamme tällaista kohtelua, Perle sanoi.

(STT-AFP)

Presidentti Bush sanoo olevansa pettynyt Ranskan Nato-kantaa. Bushin mukaan Ranskan vastustuksella on kielteisiä vaikutuksia puolustusliittoon.

(Huomenta Suomi 11.02.2003)

Lue myös:

    Uusimmat