Suomalainen lemmikkialan startup Alvar Pet vetää myynnistä erän koiranruokaa, johon on mahdollisesti käytetty samoja perunahiutaleita kuin myynnistä vedetyissä Musti Groupin lemmikinruokatuotteissa.
Yrityksen mukaan kyse on varotoimenpiteestä. Takaisinveto koskee ainoastaan kahden, kuuden ja kymmenen kilon pakkauksissa myytäviä Vakaa-tuotteita, joiden parasta ennen -päiväys on 9. lokakuuta 2024.
– Kyseistä tuotetta on lähetetty 125 asiakkaalle ja heihin kaikkiin olemme olleet yhteydessä, Alvar Petin markkinointijohtaja Hanna Lemmetti kertoo MTV Uutisille.
Lemmetin mukaan yrityksen tietoon ei ole toistaiseksi tullut, että kyseinen Vakaa-tuote olisi aiheuttanut lemmikeille oireita.
– Emme ole saaneet asiakaspalautetta, jonka perusteella Alvarin tuotteista olisi aiheutunut vastaavanlaisia oireita kuin myynnistä poistetusta Smaak-ruoasta, yhtiö tiedottaa nettisivuillaan.
Kyseistä Vakaa-koiranruokatuotetta valmistaa Premium Pet food Oy tehtaallaan Liedossa.
Premium Pet Food Oy on osa Musti Groupia.