Espanjan Fernando Alonso voitti formula ykkösten historian ensimmäisen keinovalaistuksessa ajetun GP:n Singaporessa sunnuntaina. Saksalais-suomalainen Nico Rosberg sijoittui toiseksi.
Renault-kuski Alonso nousi voittoon 15. lähtöruudusta. Kyseessä oli hänelle uran 20:s voitto. Alonso hyötyi siitä, että teki ensimmäisen varikkokäyntinsä joukon ensimmäisenä. Pian Alonson varikkokäynnin jälkeen toinen Renault-kuski Nelson Piquet kolaroi rajusti reuna-aitaan. Piquet ei loukkaantunut rytäkässä, mutta romuttuneen auton siirtämiseksi pois radalta tarvittiin turva-auto. Lähes koko autoletka teki kärjessä ajaneiden Felipe Massan ja Lewis Hamiltonin johdolla ensimmäisen varikkokäyntinsä, kun varikko turva-autotilanteessa avattiin. Alonson ei kuitenkaan tarvinnut varikolla käydä, joten hän nosti sijoitustaan roimasti.
Williams-kuski Rosberg johti kisaa turva-auton poistuttua radalta, mutta hän oli tehnyt varikkokäynnin sääntöjenvastaisesti turva-autotilanteessa sellaisena hetkenä, kun varikko oli suljettuna. Rosberg sai näin 10 sekunnin pysähtymisrangaistuksen. Hän ehti kuitenkin ennen rangaistuksensa kärsimistä kasvattamaan kisan kärjessä hyvän johdon, koska hänen takanaan ajaneet yhden varikkokäynnin taktiikkaa käyttäneet Jarno Trulli ja Giancarlo Fisichella pidättelivät muita. Näin Rosberg putosi rangaistuksensa takia vain Alonson taakse.
Ferrarin Felipe Massa ajoi kisan johdossa, kun kärkiautot tulivat turva-autotilanteessa samanaikaisesti varikolle. Massa lähti kuitenkin varikolta liikkeelle, kun bensaletku oli vielä kiinni Ferrari-autossa. Massa ajoi varikkosuoraa pitkin bensaletku autostaan roikkuen. Massa pysähtyi lopulta varikkosuoran päähän, jonne Ferrarin varikkoväki juoksi irrottamaan letkun autosta. Massa pääsi näin jatkamaan kilpailua, mutta putosi joukon viimeiseksi. Virhe oli ensisijaisesti Ferrari-tallin tekemä, koska Massalle annettiin lähtölupa vaihtamalla varikkovalo vihreäksi, vaikka bensaletku oli kiinni autossa.
Kimi Räikkönen kärsi pahasti tilanteesta. Hän tuli varikolle kolmantena, mutta joutui odottamaan varikkovuoroaan Massan kömmähdyksen Ferrarin varikolle aiheuttaman sekasorron takia pitkään. Räikkönen putosi näin 16. sijalle. Räikkönen nosti sijoituksensa kilpailun aikana viidenneksi, kunnes törmäsi radan reuna-aitaan reilut kolme kierrosta ennen maalia. Räikkönen ajoi liian kovaa radan reunakiveyksien yli. Auto hyppäsi niiden päältä hieman ilmaan eikä kääntynyt enää mutkaan. Räikkösen nimiin meni jälleen kerran kilpailun nopein kierros, jonka hän ajoi ennen ensimmäistä varikkokäyntiään.
