Alina Voronkovalta tiukka kuitti nettikiusaajille: "Ihminen voisi ihan yhtälailla katsoa peiliin ja miettiä"

Alina Voronkova kertoo  Cafe Lanzarote -podcastissa, ettei hyväksy minkäänlaista kiusaamista.

Miss Suomi 2018 -kilpailun voittanut Alina Voronkovakertoo Lauri Saarilehdon Cafe Lanzarote -podcastissa, kuinka hän suodattaa nettikiusaajien käytöksen sosiaalisessa mediassa. 

– Jos ihmisellä on aikaa ja vaivaa tulla kommentoimaan kuvasi alle jotain negatiivista, tai sanomaan että olen ruma ja miksi minunlaisiani on edes olemassa, niin tuntuu, että tämä ihminen voisi ihan yhtälailla katsoa peiliin ja miettiä, miksi hän seuraa minua tai on päätynyt minun kuvan alle, vaikkei hän tykkää näkemästään, Voronkova toteaa Cafe Lanzarote -podcastissa.

Voronkova kertoo arvostavansa rakentavaa kritiikkiä, muttei niinkään välitä mitä hänestä ajatellaan. Mielessä on kuitenkin käynyt, pitääkö kommentoijille vastata. Keskustelua on käyty muiden julkisuudessa olevien ihmisten kanssa.

– Ollaan mietitty, et miksi he tekevät tuollaista tai miten se saataisiin päättymään, koska onhan se kuin kiusaamista.

Voronkovalla on kiusaamisen suhteen tiukka linja.

– Olen ottanut  sellaisen näkökulman, etten lähde ruokkimaan niitä sillä, että käyn edes lukemassa niitä, Voronkova kertoo podcastissa.

Lue myös:

    Uusimmat