Alexi Laiho avautui itsetuhoisuudestaan

Children of Bodomin laulaja-kitaristi Alexi Laiho kertoi musiikkilehti Kerrangin haastattelussa sekä bändin huhtikuussa julkaistavasta Blooddrunk-levystä että henkilökohtaisen elämänsä ongelmista.

Laihon mukaan Blooddrunk on bändin tähänastisista levyistä aggressiivisin.

– Itse asiassa meillä ei ollut millään tavoin tarkoitus tekemällä tehdä aggressiivista, siinä vain kävi niin. Oikeastaan levy on vähän niin kuin nyrkinisku vasten kasvoja. Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen.

Alexi Laihon mukaan bändin motto on: älä ajattele liikaa.

– Olen itse aika hyvä siinä, siis en todellakaan ajattele liiemmin. Menneet mokailut palaavat mieleen kummittelemaan, mutta silloin on vain päätettävä, ettei niistä kannata välittää, koska ne ovat jo takanapäin.

Ärräpäitä puheessaan viljelevä Laiho kertoo kärsineensä muutama vuosi sitten erittäin itsetuhoisesta käytöksestään.

– Olin v***n sekaisin. Viiltelin itseäni ja muuta vastaavaa. Uuden levymme kantavana ajatuksena onkin se, että oman veren vuodattamiseen voi jäädä koukkuun. En tarkoita pelkästään viiltelyä, vaan muutakin. Olen ollut lukuisissa onnettomuuksissa, minulta on katkennut luita ja muuta vastaavaa. Jälkeenpäin ajateltuna se kaikki vaikuttaa jopa tarkoitushakuiselta, aivan kuin olisin hakeutunut ikävyyksiin, Laiho pohtii.

Alexi Laihon mukaan masennuksen aallonpohjasta on kuitenkin mahdollista nousta.

– Silloin, kun masentaa, ei oloon saa jäädä rypemään, sillä se johtaa vain entistä pahempaan oloon. Jostain on vain pakko saada voimaa nousta uudelleen ylös. Ajan kanssa p*skamaisetkin asiat alkavat näyttää paremmilta.

Laiho yritti aikoinaan itsemurhaa ottamalla yliannostuksen lääkkeitä. Hänet ehdittiin kuitenkin toimittaa hoitoon Jorvin sairaalaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat