Alex Nieminen Aktivist-yhtiön konsernijohtajaksi

Lehti- ja internetyhtiö Aktivist saa uuden konsernijohtajan. Yhtiön johtajana sen perustamisesta saakka toiminut Harri Yli-Kujala siirtyy johtokunnan jäseneksi, kun konsernijohtajaksi nousee näkyvä uusmediapersoona Alex Nieminen.

Ennen Aktivist-yhtiön palvelukseen siirtymistä Nieminen on toiminut mm. Icon Medialab -yhtiön palveluksessa sekä viimeksi itsenäisenä media- ja teleyhtiöiden neuvonantajana. Niemisen aikoinaan perustama The Works Finland -yhtiö oli yksi Suomen ensimmäisistä internetyrityksistä.

Vuonna 1997 perustettu Aktivist-yhtiö julkaisee ilmaisjakelulehtiä ja ylläpitää internetsivustoja sekä matkapuhelinpalveluja seitsemässä Itämeren alueen maassa. Yhtiö työllistää kokopäiväisesti hieman yli sata henkeä ja se pyöritti viime vuonna noin kahdeksan miljoonan euron liikevaihtoa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat